Ihanaa naistenpäivää rakkaat ihmiset!

Tiedämme, että meissä kaikissa on valtavan paljon hyvää. Emme kuitenkaan taida tätä lukuisista syistä aina huomata tai tunnistaa. On kiirettä, vanhoja uskomuksia sun muita. Niinpä esimerkiksi ystävän hyvä on usein paljon helpompi huomata kuin oma. 

Hyvän tunnistaminen ja hyvässä viipyily eivät todellakaan ole ajanhukkaa, vaan ne tuottavat hyvinvointia monin tavoin. Hyvä poikii myönteisiä ajatuksia sekä tunteita, jotka nostavat hymyn huulille ja pilkettä silmiin. Niiden avulla luodaan parempia yhteyksiä muihin ihmisiin.

Siltä varalta, että haluat kiinnittää sinussa ja ympärilläsi olevaan hyvään juuri nyt enemmän huomiota, nostan tähän intuitiivisesti kolme tutkimuksissa toteutettua harjoitetta sinulle vinkiksi. Valitse niistä itsellesi se, joka hyvältä tuntuu tai tee näistä vaikka kolmen viikon putki, miksei pidempikin. Motivaatiolla tiedetään kuitenkin olevan iso merkitys hyvinvointivaikutusten ja harjoitusten loppuun suorittamisen kannalta. Kaikki ei siis sovi kaikille.

1. Hyvät tekosi kunniaan

Mitä jos kiinnittäisit enemmän huomiota hyviin tekoihin, joita arjessasi teet muille? Antaisit itsellesi enemmän krediittiä? Voit tehostaa harjoitusta kirjaamalla teot ylös ja laskemalla päivittäinen hyvien tekojen määrä. Tee harjoitusta vaikka viikko ja vedä sitten tunnelmat sekä ajatukset yhteen. No?

2. Yksi ovi sulkeutui, toinen avautui

Mitä jos kelaisit viikon ajan kerran päivässä sinulle sattuneita ikäviä tapahtumia, jotka yllättäen muuttuivatkin jossain vaiheessa vaikutuksiltaan myönteisiksi? Haluaisin kovasti tietää, mitä sait tästä harjoituksesta, jos annoit sille mahdollisuuden.

3. Päivän hauskat tapahtumat

Mitä hauskaa sinulle tänään tapahtui? Minä etsin aamulla pipoa, joka oli jo päässäni. Hetki sitten puhelin taas itsekseni ääneen naapurin kävellessä käytävällä vastaan. Kirjaa ylös kaikki sinulle sattuneet hassut tapahtumat joka ilta viikon ajan. Taidankin aloittaa tästä harjoituksesta. Ties vaikka se innostaisi ilottelemaan enemmän.

Olemme todellakin kaikki upeita sellaisina kuin olemme. Vielä kerran ihanaa naistenpäivää sinulle!

Ilolla,
Lenita

Comment