Vieraskynä: Uskallatko kukoistaa?

Comment

Vieraskynä: Uskallatko kukoistaa?

Uskotko, että hyvinvointi on pelkkää hyvää oloa, iloa ja zenimäistä mielenrauhaa? Toivottavasti et, sillä tuo uskomus on hyvinvoinnin ja onnellisuuden suurin este. Täyteen kukoistukseen tarvitaan tunteiden koko kirjo – ja niiden tuntemiseen roppakaupalla rohkeutta.

Seuraava tieto voi tulla järkytyksenä, mutta on hyvä tehdä selväksi jo kättelyssä: Positiivisia ja negatiivisia tunteita ei ole olemassa. On vain tunteita. Ja kaikki niistä ovat yhtä tärkeitä.

Ymmärrän hämmennyksesi, sillä olin itsekin vuosikausia saman kollektiivisen väärinkäsityksen vallassa. Kun jo pienestä asti rohkaistaan tuntemaan tietynlaisia tunteita ja tukahduttamaan toisia, ei ole ihme, jos sama tunteiden kahtiajako jatkuu aikuisuuteen. Positiivisuutta hehkuttavassa maailmassa tahdotaan vain hyviä viboja, ei itkua ja hammasten kiristelyä, häpeästä tai pelosta puhumattakaan.

OMIA TUNTEITA PAOSSA

Haluaisimme vain toisen puolen kakusta, ne välittömät hyvän mielen herkut iloineen ja innostuksineen. Sen raskaamman puolikkaan suruineen, pelkoineen, ärsytyksineen ja tylsyyksineen heittäisimme mieluusti kompostiin. Ja kuitenkin – elämä on koko kakku. Jos kieltäydymme tuntemasta toista puolta, emme nauti kunnolla toisestakaan. Sillä jos yhtä tunnetta tukahduttaa, tukahduttaa samalla kaikkia.

Kun elämän pitäisi tuntua vain mukavalta, ikäviä tunteita paetaan kaikin keinoin. Shoppailulla, seksillä, suklaalla, viinillä, kissavideoilla, salitreenillä, Tinderillä... Mitä tahansa muuta, kunhan ei sitä ahdistavaa, pelottavaa tai raskasta tunnetta. Valitettavasti mikään pakotie ei poista epämukavaa tunnetta. Päinvastoin, tukahduttamalla tunne vain kasvaa. Se ei katoa muuten kuin tuntemalla.

Miksi silti toimimme näin? Miksi emme luota kykyymme kestää epämukavuutta? Miksi tyydymme puolikkaaseen kakkuun ja uskomme olevamme paljon vähemmän kuin mitä oikeasti olemme?

ELÄKÖÖN EPÄMUKAVUUS!

Positiivisen psykologian tohtori Robert Biswas-Diener muistuttaa mainiossa The upside of your dark side -YouTube-puheessaan, että nykyihmisellä on paremmat oltavat kuin entisaikojen kuninkaallisilla. Elämme täydellisen mukavuuden keskellä. Valoa, lämpöä, lämmintä vettä, kauralatteja ja someviihdettä on käden ulottuvilla 24/7. Mutta pumpulisella mukavuusalueella oleskelulla on myös hintansa. Pieninkin epämukavuus ahdistaa. Emme usko kestävämme ikäviä tunteita ja olosuhteita – ja samalla ne mukavatkin tunteet laimenevat. Ja pian mikään ei oikein tunnu miltään...

Biswas-Diener kehottaakin kehittämään epämukavuuden sietokykyä, oli se sitten olosuhteiden tai omien tunteiden. Sillä juuri se taito on todellisen hyvinvoinnin ja menestyksen taustalla. Henkinen vahvuus, viisaus, joustava asenne ja pysyvä onnellisuus eivät synny tyytyväisessä pumpulissa. Sen sijaan, että pyrkisi pelkkään yltiöpositiivisuuteen, hyvinvoinnin kannalta suositeltavampaa olisi ottaa koko paletti haltuun, valoineen ja varjoineen.

Todelliseen kukoistukseen on vain yksi reitti ja se vie suoraan epämukavuusalueelle. Uskallatko kohdata ja hyväksyä itsesi kaikkine tunteinesi? Sallitko haastavien tunteiden näyttää, mikä sinulle on tärkeää ja kuka todella olet?

Kirsi-Marja Kauppala Kuva: Johanna Lätti

Kirsi-Marja Kauppala
Kuva: Johanna Lätti

Kirjoittaja Kirsi-Marja Kauppala on freelance-toimittaja ja mukana Joyllan Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutuksessa.
Lisää Kirsi-Marjan hyvinvointijuttuja voit lukea täältä: www.coretunne.com

Comment

Kukoistavaa syksyä!

Comment

Kukoistavaa syksyä!

Päättynyt syyskuu oli Joyllalle todellista ilon ja onnistumisten aikaa. Tässä muutamia syyskuisia kohokohtia:

PPP-KOULUTUKSET INNOSTAVAT

Ennätykselliset 50 upeaa ihmistä aloitti Positive Psychology Practitioner -opinnot syyskuun alussa – suurin osa verkossa ja loput Tampereella. Onnittelemme opiskelijoitamme mainiosta valinnasta ja kiitämme Tampereen ja Helsingin seudun kesäyliopistoja hyvästä yhteistyöstä. Tähän puoli vuotta kestävään PPP-koulutukseen voit tutustua täällä.

Ilahduttavan kysynnän vuoksi päätimme aloittaa uuden PPP-koulutuksen marraskuussa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset.

Lahjoitamme yhden vapaapaikan marraskuussa verkossa alkavaan PPP-koulutukseen. Hakuaika päättyy sunnuntaina 7. lokakuuta. Lisätiedot tästä.

Syyskuun viimeisellä viikolla saimme katsella ja kuunnella maaliskuussa PPP-opintonsa aloittaneiden verkko-opiskelijoiden hienoja lopputöiden esittelyitä.

Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutuksen aloittivat syyskuussa muun muassa hyvinvointialan yrittäjät Karita Tykkä, Piritta Hagman, Ritva Enäkoski ja Kaisa Jaakkola. Ritva on myös Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtaja…

Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutuksen aloittivat syyskuussa muun muassa hyvinvointialan yrittäjät Karita Tykkä, Piritta Hagman, Ritva Enäkoski ja Kaisa Jaakkola. Ritva on myös Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtaja.
(Karitan kuva: Emma Ronkainen, Kaisan kuva: Elise Kulmala)

KUKOISTUSKEKKEREITÄ JA -VALMENNUSTA

Syyskuussa vietettiin myös ensimmäisiä Joyllan järjestämiä Kukoistuskekkereitä. Paikalla oli suuri joukko samanhenkisiä Positive Psychology Practitioner -yhteisöön kuuluvia ihastuttavia ihmisiä. Helsingin Lauttasaaressa pidettyyn tilaisuuteen saapui väkeä ympäri Suomen.

Syyskuun lopussa saimme iloita myös siitä tiedosta, että ennätyssuuri joukko aloittaisi Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennuksen 1.10. Tähän kahdeksan viikon mittaiseen valmennukseen ehtii vielä mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautumiset. Valmennus sisältää 30 päivän rahat takaisin -takuun. Eli jos et ole 30 päivän kuluessa täysin tyytyväinen kurssiin, palautamme sinulle koko ostosumman.

Myös somessa piisasi vipinää. Joyllan nettisivuilla vieraili syyskuussa enemmän porukkaa kuin koko viime vuonna yhteensä!

Aivan syyskuun lopussa saimme myönteistä huomiota myös perinteisessä printtimediassa. Muun muassa Kalevassa ilmestyi koko aukeaman juttu positiivisesta psykologiasta – ja heti perään Ilkassa, Satakunnan Kansassa...

MAHTAVAA PORUKKAA!

Joulukuun alussa kolme vuotta täyttävän Joyllan reipas ja positiivinen työ on siis huomattu ja mainioksi havaittu yhä laajemmalla rintamalla.

Eipä ihme, että Joyllan perustajat, soveltavan positiivisen psykologian maisterit Netta Lehtonen ja Paulina Piippo puhkuvat intoa:

”PPP-verkkokoulutuksessa ja Tampereen ryhmässä sekä Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennuksessa on aivan mahtavaa porukkaa. Mukana on valmentajia, työnohjaajia, psykologeja, hyvin monen alan ammattilaisia ja opiskelijoita. Sitoutuneet ja innostuneet huippuasiakkaamme pitävät osaltaan huolen siitä, että me kouluttajat varmasti annamme kaikkemme”, Netta sanoo – ja jatkaa:

”Kukoistuskekkereillä oli niin hieno tunnelma, että olemme siitä vieläkin aivan innoissamme. On upeaa tehdä työtä, jonka koemme todella merkitykselliseksi. Huippua saada palvella ihania ihmisiä.”

”Syyskuu oli sellaista runsauden aikaa, että emme varmaan edes osaa huomioida kaikkea hyvää. Haluamme kiittää ihan kaikkia teitä. Siis asiakkaitamme ja kaikkia teitä, jotka elätte hengessä mukana. Haluamme jatkaa hyvää työtä ja olla luottamuksenne arvoisia myös jatkossa. Oikein hyvää loppusyksyä jokaiselle!” Paulina toivottaa.

Mikäli sinulla on mitä tahansa toiveita tai kysyttävää, ota meihin yhteys. Yhteystietomme löydät täältä. Tai voit laittaa viestiä vaikka saman tien osoitteeseen info@joylla.com

Ilolla,

Joyllan tiimi

Comment

VIERASKYNÄ: KUN PESSIMISTI TÖRMÄSI POSITIIVISEEN PSYKOLOGIAAN

2 Comments

VIERASKYNÄ: KUN PESSIMISTI TÖRMÄSI POSITIIVISEEN PSYKOLOGIAAN

En oikeastaan pidä nimestä positiivinen psykologia. Se on omiaan karkottamaan luotaan ihmiset, joille tämän tieteenalan löydöistä voisi olla kenties kaikkein eniten hyötyä.

Positiivisen psykologian tutkijoiden mukaan onnellisuustasostamme noin 50 % on perittyä, 10 % selittyy olosuhteilla ja loppuun 40 %:iin voimme itse vaikuttaa. (Tämä pätee silloin, kun perustarpeemme on tyydytetty.)

Eräänlainen epäoikeudenmukaisuus piilee siinä, että he, jotka ovat saaneet perintönä ns. onnelliset aivot, ovat todennäköisemmin onnistuneet elämään niin, että myös tuo 40 %:n palanen on kääntynyt iloksi. Kun taas he, jotka lähtevät liikkeelle onnettomammalla aivofysiologialla... Arvaat kyllä. Ja juuri siksi positiivisella psykologialla voisi olla jälkimmäiselle porukalle paljon annettavaa.

Melkein kuitenkin kävi niin, etten minäkään tarttunut positiivisen psykologian opintoihin, kun ne vastaani tulivat. Onneksi jokin hetkellinen optimismin tuulahdus osui minuun ja käänsi suunnan.

PALJON MUUTAKIN KUIN POSITIIVISTA AJATTELUA

Joyllan Positive Psychology Practitioner -opintojen alku saattaa pessimististä tuntua hieman tuskalliselta positiivisuushötöltä. Alitajuinen tunne siitä, että minunkin pitäisi olla yhtä iloinen kuin muut, on voimakas, ellei sitten ole omissa nahoissaan jo kovin kotonaan. Neuvoni tähän tilanteeseen on: ole rauhassa oma itsesi ja odota ajan kulumista. Asioiden sävyt moninaistuvat ja syvenevät, kun opinnoissa päästään eteenpäin.

Positiivinen psykologia ei nimittäin ole pelkästään positiivista ajattelua, eikä varsinkaan asioiden väkisin vääntämistä kauniiksi silloin, kun ne eivät sitä ole. Esimerkiksi itsemyötätunnon harjoittamisella on mahdollista lisätä sisäistä turvallisuuden tunnetta, joka puolestaan kasvattaa rohkeutta tarttua vaikkapa yhteiskunnan ongelmakohtiin. Kas näin: Jos tekemisistäni ei tykätä ja minut hylätään, tiedän, että löydän ainakin itsestäni ymmärtäväisen lohduttajan. Tai jos mokaan, ei se ole niin vakavaa, ja voin oppia ja kehittyä epäonnistumisen seurauksena jopa enemmän kuin ilman sitä.

Positiivinen psykologia kyllä harjoittaa myös kykyämme huomata hyvä toisissa ihmisissä, arkisessa ympäristössämme ja elämässämme ja kertoo, mitä hyötyjä tästä huomaamisesta on. Ei meidän tarvitse keksimällä etsiä vikoja sieltä, missä niitä ei ole.

Älkää antako minun edes aloittaa aiheesta eudaimoninen onnellisuus! Se on hedonisen onnellisuuden vastinpari, hetkellisen mielihyvän serkku, joka tavoittelee ohikiitävien onnenhetkien sijaan merkityksellisestä elämästä kumpuavaa onnellisuutta, ja on sen saavuttamiseksi valmis ponnistelemaan ja sietämään ajoittaista epämukavuutta. Tästä kaikesta puhuu positiivinen psykologia. Siitäkin kyllä, miksi myös hedoninen onnellisuus sopivasti annosteltuna tekee hyvää itse kullekin – mikä ihastuttava lomapäivä alituisesta merkityksellisyyden rakentelusta!

KUKOISTAVA JA EREHTYVÄINEN SAMASSA PAKETISSA

PPP-opintojen lopputyön myötä minulle tärkeäksi muodostunutta itsemyötätuntoa sovelletaan nykyään myös terapiatyössä. Tämä hälventää positiivisen psykologian rajaa erillisenä psykologian saarekkeena, ja hyvä niin.

Kukaan meistä ei ole vain mielenterveyden haasteita ja ongelmia, joita psykologiassa on valtaosin tutkittu. On kuitenkin paljon heitä, jotka ovat niin tottuneita epäonnistujan ja huonon ihmisen viittaansa, että he tarvitsisivat melkein kuin luvan olla hyviä, kyvykkäitä, tarpeellisia ja toivottuja pystyäkseen olemaan sitä. Positiivisen psykologian menetelmin tapahtuva vahvuuskartoitus voisi olla yksi esimerkki tuosta ”luvasta”. Jokaisella meistä on vahvuuksia, jotka joillakin vain odottavat huomaamista kaiken ongelmien selvittelyn alla.

Samaan aikaan on paljon heitä, jotka kaipaavat kipeästi lupaa epäonnistua. Tiedäthän: Menestyjä, joka tuntee juoksevansa aina vain kovemmin pystyäkseen pitämään yllään loistavan ihmisen viittaansa. Olisi helpottavaa, jos voisi julkisesti, tai ainakin omalla työpaikallaan näyttää pelkäämättä virheensä, mutta sosiaaliset normit vaativat usein aivan muuta.

Itsemyötätuntoon kuuluva jaetun ihmisyyden osatekijä voi auttaa tässä. Se muistuttaa, että kaikki olemme menestyksemme keskelläkin ja siitä huolimatta erehtyväisiä. Epäonnistumme, joskus pienemmin ja joskus suuremmin. Kohtaamme toisinaan vaikeuksia ja se kuuluu ihmisen osaan.

Voidaksemme hyvin ja jakaaksemme hyvää ympärillemme tarvitsemme kokonaista ihmisyyttä. Psykologian saralla positiivinen psykologia täydentää kuvan. Ei anneta nimen hämätä. ;)

Sini Heikkilä

Kirjoittaja on freelance-toimittaja, ympäristökasvattaja ja Positive Psychology Practitioner.

Sini Heikkilä osallistui Joyllan ja Helsingin seudun kesäyliopiston järjestämään, maaliskuussa (2018) alkaneeseen Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutukseen.

Lisätietoja “PPP-koulutuksesta” Joyllan nettisivuilta.

Joyllan uutiskirjeen voit tilata tästä.

2 Comments

TARJOLLA VAPAAPAIKKA PPP-KOULUTUKSEEN

Comment

TARJOLLA VAPAAPAIKKA PPP-KOULUTUKSEEN

Haluatko kouluttautua positiivisen psykologian asiantuntijaksi?

Sinulle oma ja muiden hyvinvointi ja kukoistus ovat sydämesi asia. Olet päättänyt antaa itsellesi aikaa myönteisten, hyvää elämää tuottavien asioiden opiskeluun. Haluat käyttöösi tieteellisesti vaikuttaviksi todistetut positiivisen psykologian työkalut. Uskot lämminhenkisen ja kannustavan yhteisön voimaan.

Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, meillä on sinulle upea uutinen:

Lahjoitamme yhden VAPAAPAIKAN seuraavaan, marraskuussa verkossa alkavaan Positive Psychology Practitioner -koulutukseen (ovh. 2 500 euroa).

Marraskuussa aloittaa jo seitsemäs Joyllan PPP-porukka. Saamamme palaute koulutuksen sisällöstä ja kouluttajien osaamisesta on ollut huippuhyvää! Osallistujat kertovat koulutuksen vaikuttavuudesta ajatteluun, uuden työpaikan saamiseen, yrityksen perustamiseen, yritystoiminnan kehittymiseen, työmotivaatioon, ihmissuhteisiin, itsetuntemukseen jne.

ANNE OPPI PALJON UUTTA

Ensimmäisen vapaapaikan viime kevättalvella sai psykologi Anne Haikola. Tässä hänen kommenttinsa koulutuksesta:

”Kaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen koulutuksen antiin ja sisältöön. Olen oppinut paljon uutta, syventänyt aikaisempaa tietämystäni ja saanut paljon eväitä henkilökohtaiseen elämääni. Myös läheiseni ovat kertoneet, että huomaavat minun opiskelleen positiivista psykologiaa, koska puhun enemmän esimerkiksi onnellisuudesta, elämäntyytyväisyydestä, vahvuuksista ja myönteisistä tunteista. Koulutus antaa myös asiakastyöhön paljon käytännön välineitä.”

”Suosittelen koulutusta sosiaalialan ihmisille, opettajille, kasvattajille ja kaikille, jotka vain ovat aiheesta kiinnostuneita. Erityisesti suosittelen tätä psykologeille”, Anne kertoo.

LÄHETÄ MEILLE VIDEO!

Jos koet, että tämä vapaaoppilaspaikka on sinulle, lähetä meille maksimissaan minuutin mittainen video ja vastaa siinä seuraaviin kysymyksiin:

- Mikä tekee tästä koulutuksesta merkityksellisen juuri sinulle?
- Mitä hyvää aiot tehdä koulutuksesta saamillasi opeilla?

Lisätiedot tästä Suomen laajimmasta positiivisen psykologian koulutuksesta saat täältä.

Lähetä mahdolliset kysymykset sekä video tai linkki videoon 7.10.(2018) mennessä osoitteeseen info@joylla.com. Ilmoitamme valitulle henkilökohtaisesti. Emme julkaise videoita emmekä hakijoiden nimiä muiden nähtäväksi.

Ilolla,

Joyllan tiimi

Comment

“NIIN HYVÄ VALMENNUS, ETTÄ KÄYN UUDELLEEN”

Comment

“NIIN HYVÄ VALMENNUS, ETTÄ KÄYN UUDELLEEN”

Psykologi, psykoterapeutti, kouluttaja ja valmentaja sekä "Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi" -kirjan kirjoittaja Satu Pihlaja suoritti pari vuotta sitten Kohti kukoistavaa elämää -valmennuksen.

Satu sai niin paljon hyvää valmennuksesta, että osallistuu samalle kurssille uudelleen lokakuun alusta alkaen, jolloin seuraava koulutus alkaa.

“Kurssi vaikutti merkittävästi sekä aikaansaamisesta kirjoittamani kirjan idean syntyyn että toteutukseen. Aikaansaaminen on yksi koulutuksen pohjalla olevan kukoistuksen kehyksen kuudesta osa-alueesta. Sain kouluttajilta, Netalta ja Paulinalta, myös suuren avun kirjan taustalla olevan tutkimuskirjallisuuden hankkimisessa”, kertoi Satu kirjan julkistamisen aikaan viime keväänä.

Näin Satu kommentoi kokemustaan kurssista kaksi vuotta sitten:

“Kiitos upeasta positiivisen psykologian verkkokurssista! Pidin siitä, miten aiheita käsiteltiin tieteellisen tutkimustiedon kautta, kuitenkin koko ajan käytäntöön soveltaen. Etenkin omaan arkeen kytkeytyvät harjoitukset olivat hyödyllisiä ja muuttivat jo lyhyessä ajassa omaa tapaa nähdä asioita. Pidin kouluttajien tavasta kertoa myös siitä, miten teemat näkyvät heidän omassa elämässään.“

Jos haluat Sadun kanssa samalle kurssille, ilmoittaudu ja lue lisää Joyllan Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennuksesta täältä.

Comment

Uuden juttusarjan osa 1: Positiivisten tunteiden laajentava ja rakentava vaikutus

Comment

Uuden juttusarjan osa 1: Positiivisten tunteiden laajentava ja rakentava vaikutus

Kukaan tuskin voi väittää, että positiiviset tunteet eivät olisi tervetulleita. Tavoittelemme niitä kaiken aikaa eri tavoin. Mutta tiedätkö itse asiassa miten positiiviset tunteet oikeastaan vaikuttavat käyttäytymiseemme sen lisäksi, että ne saavat usein hymyilyttämään ja tuntuvat kivalta?

Positiivisia tunteita on tutkittu oikeastaan melko vähän suhteessa siihen, että niitä koetaan arjessa toistuvasti läpi elämän ja enemmän sekä säännöllisemmin kuin negatiivisia tunteita. Ikävä kyllä, päivän mittaan kokemamme epämiellyttävät tuntemukset tuntuvat silti jäävän mieleemme paljon vahvemmin kuin ne iloiset hetket. Tässä juttusarjassa syvennymme  tarkemmin kolmeen positiiviseen tunteeseen. Perehdytään sitä ennen kuitenkin vielä hieman yleisemmin positiivisiin tunteisiin.

Tunnetuimman positiivisiin tunteisiin liittyvän teorian luojan Barbara Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet ovat luonteeltaan täysin erilaisia kuin negatiiviset. Negatiivisten tunteiden kaventaessa ja keskittäessä yksilön huomiota käsillä olevaan epämiellyttävään aiheeseen, positiiviset tunteet, kuten ilo, sen sijaan laajentavat ja avartavat yksilön ajattelua uusille potentiaalisille ajattelumalleille ja toimintavaihtoehdoille.

Moni voi varmasti tunnistaa itsensä tilanteesta, jossa ärsytys ja kiukku valtaavat mielen ja mielessä pyörii vain: “Miksi hän käyttäytyi noin? Miksi juuri minä? Nyt koko ilta on pilalla”. Inspiroituneena ja iloisena maailma tuntuu olevan pullollaan mielenkiintoista koettavaa, syntymäpäivälahjaideoita läheisille syntyy kuin itsestään ja vuorokauden tunnit eivät tunnu riittävän kaikkien ideoiden toteuttamiseen.

Miten positiivisen tunteet sitten oikeastaan “toimivat”?

Positiiviset tunteet eivät ainoastaan tunnu kivalta vaan myös motivoivat yksilöä toimintaan. Negatiivisten tunteiden muodostaessa helposti negatiivisuuden noidankehän positiivisten tunteiden on esitetty toimivan päinvastaisesti. Positiiviset tunteet aikaansaavat ylöspäin suuntautuvan positiivisten tunteiden spiraalin. Syntyneet positiiviset tunteet vaikuttavat uusien positiivisten tuntemusten heräämiseen ja johtavat huomattaviin positiivisiin muutoksiin yksilön toiminnassa sekä hyvinvoinnissa. Esimerkiksi ilo voi innostaa liikkumaan, mikä vuorostaan edistää ainakin yksilön fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Toisin sanoen, positiiviset tunteet toimivat ikään kuin polttoaineena ja luovat yksilölle itseään ruokkivan systeemin!

Tässä juttusarjassa tutustumme tarkemmin positiivisiin tunteisiin lukeutuvaan tunneperheeseen
nimeltä muidenylistämistunteet (otherpraising-emotions).
Yhteistä näille tunteille on se, että ne kaikki liittyvät esimerkillisen toiminnan todistamiseen. Muidenylistämistunteisiin lukeutuvat kiitollisuus, ihailu ja elevaatio, jota kutsutaan myös moraaliseksi nosteeksi.

Vaikka nämä kaikki kolme tunnetta luetaan positiivisiin tunteisiin, niiden on esitetty olevan erillinen osa muiden positiivisten tunteiden kokemisesta niiden sosiaalisuuden vuoksi. Muidenylistämistunteet noudattavat kuitenkin samaa kaavaa kuin mitkä tahansa muut positiiviset tunteet: pitkällä aikavälillä ne motivoivat muutoksia yksilön ajattelussa ja toiminnassa yksilöä hyödyttävällä tavalla. Valitettavasti psykologian alalla on tehty verrattain vähän tutkimusta muidenylistämistunteiden tunneperheestä suhteessa siihen, kuinka usein liikutumme ja ällistelemme arkipäiväisessä elämässämme muiden ihmisten taitoja, kykyjä tai luonteenpiirteitä.

Kiitollisuuden kokemus juttusarjan seuraavan osan aiheena

Ensi kerralla perehdymme kiitollisuuden kokemukseen ja sen vaikutuksiin ihmisten käyttäytymiseen. Tulevaan aiheeseen voit virittäytyä kokeilemalla pitää monelle tuttua kiitollisuuspäiväkirjaa viikon tai vaikkapa vain muutaman päivän ajan. Kiitollisuuspäiväkirjan ideana on kirjoittaa illalla ylös paperille asioita, joista on tänään kiitollinen. Asioita voi listata oman maun mukaan esimerkiksi 5-10. Kiitollisuudenaiheet voivat olla hyvin pieniä ja arkisia, kuten herkullinen aamupuuro tai työkaverin hymy. Voit pitää kiitollisuudenaiheet itselläsi tai jakaa ne muille!

Joyllan vinkki: varaa paperi ja kynä yöpöydälle, jottei kiitollisuuspäiväkirja pääse unohtumaan.

Fredricksonin teorian mukainen positiivisten tunteiden spiraalin muodostuminen.

Fredricksonin teorian mukainen positiivisten tunteiden spiraalin muodostuminen.

Aurinkoa päivääsi!

IMG_20180417_145124.jpg

Teksti: Josetta Lehtonen
Sosiaalipsykologian maisteriopiskelija Helsingin Yliopistossa
sekä Joyllan Community Happiness -vastaava


Lähteet:

Algoe, S. B., & Haidt, J. (2009). Witnessing excellence in action: the ‘otherpraising’

emotions of elevation, gratitude, and admiration. The Journal of

Positive Psychology, 4(2), 105–127. https://doi.org/10.1080/17439760802650519

Fredrickson, B. L. (2001). The role of positive emotions in positive psychology:

The broaden-and-build theory of positive emotions. American Psychologist,

56(3), 218–226. https://doi.org/10.1037//0003-066X.56.3.218

Fredrickson, B. L., & Losada, M. F. (2005). Positive Affect and the Complex

Dynamics of Human Flourishing. American Psychologist, 60(7), 678–686.

https://doi.org/10.1037/0003-066X.60.7.678

Fredrickson, B. L. (1998). What good are positive emotions? Review of General

Psychology, 2(3), 300–319. https://doi.org/10.1037/1089-2680.2.3.300

Fredrickson, B. L., & Joiner, T. (2002). Positive Emotions Trigger Upward

Spirals Toward Emotional Well-Being. Psychological Science, 13(2), 172–175.

https://doi.org/10.1111/1467-9280.0043



Comment

KUUSI ASKELTA KOHTI KUKOISTUSTA – TERVETULOA ILMAISEEN WEBINAARIIN!

Comment

KUUSI ASKELTA KOHTI KUKOISTUSTA – TERVETULOA ILMAISEEN WEBINAARIIN!

Haluatko lisätä kukoistusta elämääsi? Kenties haluat satsata kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi sekä omannäköiseen ja merkitykselliseen elämään – ja saada samalla haltuusi loistavia positiivisen psykologian työkaluja.

Professori Sonja Lyubomirskyn tunnetun teorian mukaan 50 prosenttia onnellisuudestamme on geeneistä riippuvaista, olosuhteet vaikuttavat 10 prosentin verran ja jopa 40 prosenttia on sellaista, johon voimme itse vaikuttaa.

Tutkimusten mukaan positiivisen psykologian työkaluja hyödyntämällä muun muassa positiiviset tunteet ja mielialat, elämään tyytyväisyys, kiitollisuus ja optimismi lisääntyvät – kun taas esimerkiksi päivittäinen stressi, ahdistuksen tunne ja fyysiset oireet vähenevät. Positiivisen psykologian keinoilla on mahdollista parantaa myös unen laatua ja itsetuntoa, osoittavat tutkimukset. Asiakkaamme kertovat samanlaisista vaikutuksista.

Järjestämme kaikille halukkaille ILMAISEN WEBINAARIN tiistaina 25. syyskuuta kello 18 - 19.

Esittelemme webinaarissa kuusi kukoistuksen askelta. Kerromme myös Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta ja Kohti kukoistavaa elämää -valmennuksesta.

Webinaarimme tarjoaa sinulle tietoa ja taitoa merkitykselliseen ja kukoistavaan elämään. Kaikkien valmennus- ja koulutuspalvelujemme tapaan myös webinaarin anti pohjautuu positiiviseen psykologiaan ja kukoistuksen kehykseen.

Kukoistuksen kehyksen osa-alueet ovat myönteisyys, uppoutuminen, ihmissuhteet, merkitys, aikaansaaminen ja elinvoimaisuus. Niistä me kerromme tiistai-illan webinaarissamme.

Miksi sinun kannattaisi käyttää syksyisestä tiistai-illastasi tunti näytön äärellä Joyllan webinaaria katsellen ja kuunnellen? Uskallamme luvata, että saat webinaarista arvokkaita työkaluja oman hyvinvointisi parantamiseen.

Tulethan kanssamme lennolle kohti kukoistusta!

Ilmoittautua voit tästä.

Jos et kiireiltäsi pystykään osallistumaan tiistai-illan webinaariin, ei hätää. Kaikki ilmoittautuneet saavat tallenteen, joka on katsottavissa ja kuunneltavissa sunnuntaihin 30. syyskuuta asti.

PS. Webinaaria odotellessa voit tutustua huippuhyvää palautetta saaneisiin koulutuksiimme:
Seuraava puolivuotinen Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutus alkaa 5. marraskuuta.
Seuraava kahdeksan viikon mittainen Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennus käynnistyy 1. lokakuuta.

Ilolla,

Joyllan tiimi

Comment

MARI SAI ARVOKKAITA OPPEJA POSITIVE PSYCHOLOGY PRACTITIONER -KOULUTUKSESTA

Comment

MARI SAI ARVOKKAITA OPPEJA POSITIVE PSYCHOLOGY PRACTITIONER -KOULUTUKSESTA

Mari Granholm on kotiäiti, sosionomi, kuntoutusohjaaja ja erittäin tuore yrittäjä. Mari perusti tänä syksynä yhdessä sisarensa Hannan kanssa Muhokselle ammatilliseen kuntoutukseen erikoistuneen Resis Oy:n.

”Joyllan järjestämä Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutus on antanut ihan älyttömän suuren lisän siihen, että päätimme perustaa yrityksen. Me olemme pystyneet miettimään työroolejamme omien vahvuuksiemme kautta. Olemme myös kiteyttäneet yrityksemme arvoja ja miettineet, miten yrityksemme kukoistaa jatkossa. Nyt odotamme innolla, että pääsemme jakamaan kaikkea osaamistamme asiakkaillemme.”

PPP-koulutus on vahvistanut voimakkaasti sitä ymmärrystä, että minun hyvinvointini avaimet ovat omissa käsissäni. Koulutus antaa elinikäisen jäsenyyden mielen kuntosalille”, Mari iloitsee.

Mitä kaikkea muuta puolivuotinen, positiiviseen psykologiaan pohjautuva verkkokoulutus on Marille antanut? Se selviää oheisesta videosta.


Lisätietoja Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta saat tästä.

Comment

HALUATKO VAPAAPAIKAN ”KOHTI KUKOISTAVAA ELÄMÄÄ” -VERKKOVALMENNUKSEEN?

1 Comment

HALUATKO VAPAAPAIKAN ”KOHTI KUKOISTAVAA ELÄMÄÄ” -VERKKOVALMENNUKSEEN?

Kahdeksan viikon mittainen Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennus alkaa 1. lokakuuta. Tuhdin ja monipuolisen paketin hinta on 148 euroa. 

Mutta hei! Mainioilla perusteluilla hinta voikin olla sinulle 0 euroa! Haluamme jakaa hyvää, joten päätimme lahjoittaa jopa kolme vapaapaikkaa. 

Ilmaisen valmennuspaketin voit saada näin: Lähetä meille sähköpostiviesti, jossa perustelet napakasti, miksi juuri sinä haluat palavasti tähän valmennukseen. Lähetä meili osoitteeseen info@joylla.com viimeistään maanantaina 17. syyskuuta. 

Joyllan järjestämä valmennus tarjoaa tietoa ja taitoa merkitykselliseen ja kukoistavaan elämään. Valmennus pohjautuu positiiviseen psykologiaan ja kukoistuksen kehykseen, jonka osa-alueet ovat myönteisyys, uppoutuminen, ihmissuhteet, merkitys, aikaansaaminen ja elinvoimaisuus.

Loistavaa palautetta

Aiempiin Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennuksiin osallistuneiden tyytyväisyys on ollut korkeaa tasoa: 4,75 / 5. Tällaista palautetta antoi psykologi, psykoterapeutti, kouluttaja ja valmentaja sekä "Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi" -kirjan kirjoittaja Satu Pihlaja:

“Kiitos upeasta positiivisen psykologian verkkokurssista! Pidin siitä, miten aiheita käsiteltiin tieteellisen tutkimustiedon kautta, kuitenkin koko ajan käytäntöön soveltaen. Etenkin omaan arkeen kytkeytyvät harjoitukset olivat hyödyllisiä ja muuttivat jo lyhyessä ajassa omaa tapaa nähdä asioita. Pidin kouluttajien tavasta kertoa myös siitä, miten teemat näkyvät heidän omassa elämässään.”

Atena Kustannus 10.jpg

Myös pitkän linjan kouluttaja, valmentaja ja toimittaja Soili Hämäläinen kokee saaneensa rutkasti hyötyä Joyllan valmennuksesta:

”Kohti kukoistavaa elämää -verkkokurssi on erinomainen tapa tutustua positiiviseen psykologiaan. Koulutus sisältää paljon tehtäviä, jotka auttavat selventämään omia suhtautumistapoja ja antavat vinkkejä, mitä kannattaisi lähteä kehittämään omassa elämässä. Myös ymmärrys muita kohtaan lisääntyy.”

Soili 3.JPG

Puhtia, positiivisuutta ja oivalluksia 

Myös tällaisia punastuttavan upeita kommentteja olemme saaneet valmennukseen osallistuneilta:

”Suoraan sanottuna en olisi koskaan uskonut, kuinka paljon tällä kurssilla on vaikutusta elämään.” 

”Kurssin myötä oivalsin monia pieniä asioita, jotka helposti unohtuvat. Sain myös puhtia oman elämäni kehittämiseen. Koen suhtautuvani asioihin positiivisemmin ja rauhallisemmin kuin aikaisemmin.” 

”Kurssi sisältää paljon tehtäviä, jotka auttavat selventämään omia suhtautumistapoja ja antavat vinkkejä, mitä kannattaisi lähteä kehittämään omassa elämässä.”

Maailman parantaminen alkaa itsestäsi

Tuntuuko sinusta, ettet ole saavuttanut täyttä potentiaaliasi? Mitä jos et murehtisi enää yhtä paljon, vaan etsisit sen sijaan ratkaisuja? Haluatko lisätä onnellisuuttasi, itsevarmuuttasi ja energisyyttäsi ja samalla olla armollisempi itseäsi kohtaan? 

”Sinä olet tärkeä ja elämäsi on tärkeä. Ei ole mitään niin arvokasta kuin kukoistava elämä. Eikä matka kohti kukoistusta ole itsekästä. Se saattaa olla jopa tärkein keino myötävaikuttaa: se parantaa ilmapiiriä, inspiroi ja tarttuu lähelläsi oleviin ihmisiin. Maailman parantaminen alkaa itsestäsi”, muistuttavat valmennukset vetäjät, soveltavan positiivisen psykologian maisterit Netta Lehtonen ja Paulina Piippo Joyllalta.   

Lisätietoja Kohti kukoistavaa elämää -verkkovalmennuksesta saat tästä, ja vapaapaikkahakemukset siis sähköpostitse info@joylla.com 17. syyskuuta mennessä.

Odotamme innolla viestiäsi!

1 Comment

IRENE HURSTI: MINDFULNESS-APPSIT OVAT LOISTAVA RAUHOITTUMISEN APUVÄLINE

Comment

IRENE HURSTI: MINDFULNESS-APPSIT OVAT LOISTAVA RAUHOITTUMISEN APUVÄLINE

Irene Hurstin puhelimesta löytyy viisi mindfulness-sovellusta, joita hän kuuntelee säännöllisesti. Sovellukset – eli applikaatiot eli ”appsit” – ovat helsinkiläisen Irenen kokemuksen mukaan loistava rauhoittumisen ja rentoutumisen apuväline, koska puhelin kulkee aina mukana. 

Parhaillaan Joyllan Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutuksen lopputyötä viimeistelevä sosionomi-lähihoitaja löysi hyödylliset ja monipuoliset mindfulness-appsit runsaat kaksi vuotta sitten. Takana oli täysin yllättäen tapahtunut irtisanominen, jonka seurauksena elämä mullistui hetkessä. 

AUTOMAATTIOHJAUS VAIHTUI HAVAINNOINTIIN JA ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISEEN

”Irtisanominen yllätti täysin – samoin omat tunteeni. Olin niin vihainen, ja samalla syytin itseäni”, Irene kertoo Me Naiset -lehden heinäkuisessa haastattelussa.

Me Naisten jutussa kerrotaan myös, että ”nukkumisesta ei tullut mitään, ja Irene tiesi, että jotain oli tehtävä. Hän lainasi kirjastosta suomalaisen Ceeston mindfulness-cd:n. Rentoutusäänitteiden kuuntelu kahdesti päivässä tepsi, ja unet palasivat reilussa viikossa.”

”Harjoitukset auttoivat minua kohtaamaan tunteeni ja päästämään niistä irti.”

”Tajusin eläneeni automaattiohjauksella. Aloin havainnoida asioita ja nauttia elämästä kuin unesta heränneenä.”

Jo kolmen viikon päästä irtisanomisesta hän pystyi aloittamaan keikkatyöt. Mutta mindfulness jäi elämäntavaksi, Me Naiset kertoo.

LEMPEÄMPÄÄ SUHTAUTUMISTA ITSEEN JA ELÄMÄÄN

Me Naisten jutussa Irene kertoo myös, miten mindfulness-harjoitukset ovat opettaneet häntä suhtautumaan lempeämmin itseen ja elämään.

”Olen oivaltanut, että itsestä pitää huolehtia ensin. Oma hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen.”

”Olen oppinut tunnistamaan tunteitani, asettamaan selkeät rajat ja pitämään parempaa huolta jaksamisestani. Olen paljon hyväksyvämpi itseäni kohtaan ja sitä kautta onnellisempi”, Irene kertoo.

Koko Me Naisten mainion artikkelin voit lukea täältä. Jutussa Irene esittelee myös suosikkisovelluksensa. 

ARKI ON KEVENTYNYT HARJOITUSTEN AVULLA

Hyvin pitkälle samojen taitojen ja tietojen opiskelua 48-vuotias Irene Hursti on jatkanut Joyllan järjestämässä positiivisen psykologian koulutuksessa. Hän aloitti puolivuotisen ”Positive Psychology Practitioner” -verkkokoulutuksen keväällä, ja nyt elokuun lopulla opiskelu on loppusuoralla – lopputyön viimeistelyä vaille valmis.

”Koulutus on antanut tutkimustietoa monesta itseä kiinnostaneesta aiheesta, jotka osoittautuivatkin positiiviseen psykologiaan kuuluviksi. Kukoistuksen kehyksen osa-alueet nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, jota on helppo sisäistää käytännön harjoituksin. Olen nauttinut tästä kokonaisvaltaisen ajattelun kauneudesta.”

Irene kertoo, että hänen oma arkensa on keventynyt erilaisten harjoitusten avulla. Harjoitukset ovat auttaneet tiedostamaan syvemmin omia vahvuuksia ja tapaa toimia. Irene on myös jakanut oppimaansa työpaikallaan sekä soveltaen asiakkaiden kanssa, jotka ovat vanhuksia. 

HALUAN JAKAA TIETOA ETEENPÄIN”

”Olen oppinut uusia työkaluja. Työni kannalta itsemyötätuntoharjoitukset sekä työn imun ja flown oivaltaminen ovat tärkeitä asioita. Haluan jakaa tätä tietoa eteenpäin oman alani eli sosiaali-, kasvatus- ja terveysalan työntekijöille. Olen saanut myös uuden kipinän psykologian opintoihin sekä kiinnostuksen valmentajan tai mindfulness-ohjaajan opintoihin.”

Irene Hursti

”Parasta Joyllan koulutuksessa ovat monipuolinen asiasisältö ja materiaali, käytännönläheisyys, mukaansatempaavat ja luontevat luennoitsijat sekä verkko-opintomahdollisuus”, Irene kiittelee.

 

 

 

 

 

Teksti: Juha Syrjä, Joyllan viestintätiimi

Comment

Joyllan uusi Community Happiness -vastaava: tutustu Josettaan!

4 Comments

Joyllan uusi Community Happiness -vastaava: tutustu Josettaan!

Kaikenlainen psykologia on kiinnostanut minua jo vuosia, ja suurin kiinnostukseni oli aiemmin persoonallisuus- ja neuropsykologiassa.  Niin sanottu valtavirtapsykologia ei kuitenkaan tuntunut antavan vastauksia moniin kysymyksiin mielessäni: miten elää täyttävämpää elämää? Miten positiiviset tunteet vaikuttavat käyttäytymiseemme? Tai miten jotkut ihmiset pystyvät ammentamaan valtavasti viisautta, rohkeutta ja myötätuntoa hyvin vaikeidenkin elämäntapahtumien jälkeen? Sitten löysin positiivisen psykologian.

Positiivinen psykologia on minulle tiedettä, joka auttaa ihmisiä elämään kokonaisvaltaisesti hyvää elämää, ei vain tyydyttävää. Ja tiedettä, joka antaa vastauksia kysymyksiin, joita on vuosikymmenten ajan unohdettu edes kysyä. Nyt minulla on ilo esittäytyä osana Joyllan upeaa tiimiä.

Joyllan lisäksi teen sosiaalipsykologian maisteriopintoja, rakastan joogaa ja lainaan inspiroivia kirjoja, joita aloittaessa seuraavat kymmenen ovat jo jonossa odottamassa. Löytäessäni Joyllan olin yhä töissä tutkimusyrityksessä. Vaikka työssäni ei ollut mitään vikaa, tarve tehdä enemmän omannäköistä, vaikuttavampaa ja merkityksellisempää työtä puski minut kohti uusia työtehtäviä. Halusin löytää työn, jossa pääsisin konkreettisesti auttamaan ihmisiä positiivisen psykologian oppien kautta. Tämä syksy tuntuu erityisen ihanalta ja innostavalta nyt, kun pääsen osana Joyllan tiimiä toteuttamaan haaveitani.

Joyllalla vastuullani on tehdä asiakaspalvelusta sujuvaa ja sinulle asiakkaana helppoa ja mukavaa. Haluan osaltani olla luomassa yhteisöä, jonka avulla ihmiset oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja intohimojaan, kehittämään ajatteluaan ja tavoittelemaan kukoistavampaa elämää – ja sitten jakavat näitä tietoja ja taitoja omassa elämässään eteenpäin.

Kuulisin mielelläni myös sinun toiveitasi ja ajatuksiasi. Millaista tukea, inspiraatiota tai yhteisöä sinä kaipaisit esimerkiksi omaan arkeesi tai työhösi?

WhatsApp Image 2018-08-27 at 11.27.56.jpeg

Aurinkoa syyspäiviisi!

Ilolla,
Josetta
Community Happiness

4 Comments

POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN YHDISTYKSEN PJ. RITVA ENÄKOSKI RAKASTAA UUDEN OPPIMISTA

Comment

POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN YHDISTYKSEN PJ. RITVA ENÄKOSKI RAKASTAA UUDEN OPPIMISTA

Viestintäkouluttaja ja taitovalmentaja Ritva Enäkoski haluaa aina vain oppia uutta. Kas näin hän kertoo nettisivuillaan:

”Luulin jo olevani valmis. Olin Kauppalehti Option uutispäällikkö, yksi lehden synnyttäjätiimiläisistä. Koska olen luonteeltani utelias ja rakastan uuden oppimista, kokeilin Avoimen yliopiston sosiaalipolitiikan apron suorittamista. Se onnistui. Kokeilin viestinnän apron suorittamista. Sekin onnistui.” 

”Peruskurssin ensimmäisellä luennolla sain uuden ammatin. Professori Leif Åberg kertoi kehon kielestä. Kehon kieli on ensimmäinen kielemme, se on alitajuntamme sekä tunteidemme kieli. Se on aina oikeassa ja voittaa sanojen informaatiosisällön mahdinkin. Se on väylä toiseen ihmiseen. Tiesin heti, tätä varten synnyin tälle Tellukselle.”

OPPIMISEN ILOA JA ROPPAKAUPALLA TUTKINTOJA

Vuonna 1990 Ritva jätti uutispäällikön tehtävät ja ryhtyi yrittäjäksi. Sillä antoisalla tiellä hän jatkaa yhä, 28 vuotta myöhemmin. Hän on muun muassa kiertänyt Marco Bjurströmin kanssa reippaasti yli neljännesvuosisadan verran motivoimassa ja kehittämässä suomalaisia työyhteisöjä. Parivaljakon ydinosaamisaluetta ovat työhyvinvointiprojektien lisäksi viestintä- ja vuorovaikutustaidot, esiintymisvalmennus sekä palvelukoulutus.

Yrittäjyyden rinnalla Ritva on jatkanut uutteraa uuden oppimista. Oppimisen ilon lisäksi matkaan on tarttunut lukuisia tutkintoja: valtiotieteiden maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta, MBA Executive -tutkinto nykyisin Aalto EE:nä tunnetusta opinahjosta, ratkaisukeskeisen valmentajan tutkinto Helsingin yliopiston täydennyskoulutuksesta, muistikouluttajatutkinto Prahasta ja Mindfulness Instructor -tutkinto Oslosta. Hän on myös tunnetaitopioneeri eli Suomen ensimmäisiä työelämän tunnetaitojen valmentajia, suorittanut positiivisen psykologian oppimääriä niin kotimaassa kuin ulkomailla ja paljon, paljon muuta.

Poimitaanpa pitkästä koulutusrimpsusta sanapari positiivinen psykologia. Ritva on opiskellut positiivista psykologiaa muun muassa Pohjois-Carolinan yliopistossa Chapel Hillissä ja Pennsylvanian yliopistossa Philadelphiassa sekä kotimaassa TaitoBan ja Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston järjestämillä kursseilla. 

TIETEENALAT TARVITSEVAT TOINEN TOISTAAN

Koska elinikäisen oppijan oppimisen jano on kyltymätön, opinnot jatkuvat seuraavaksi Joyllan järjestämässä positiivisen psykologian koulutuksessa. Ritva aloittaa syyskuun alussa puolivuotisen, 20 opintopisteen Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutuksen

”Positiivinen psykologia on yksi tieteen tapa selittää ihmisten käyttäytymistä. Tieteenalat tarvitsevat toisiaan. Itse katselen positiivisen psykologian tutkimuksia ennen kaikkea viestinnän kautta. Oma näkökulmani on oman itsen kehittäminen ja olo osana monenlaista sosiaalista verkkoa.” 

”Odotan uteliaana, miten Netta ja Paulina jalkauttavat positiivisen psykologian tieteenä ja käytäntönä”, Ritva sanoo.

Ritva Enäkoski toimii myös Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistyksen päämäärinä on tuoda työkaluja parempaan arkeen, jakaa tutkittua tietoa positiivisesta psykologiasta sekä vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen voimavaroja ja hyvinvointia.

Viestintäkouluttaja ja taitovalmentaja Ritva Enäkoski: http://www.ritvaenakoski.com/

Suomen positiivisen psykologian yhdistys: http://sppy.fi/

Ritva Enäkoski, positiivinen psykologia

Teksti: Juha Syrjä, Joyllan viestintätiimi

Comment

Vieraskynä: tunnetaiteilua

Comment

Vieraskynä: tunnetaiteilua

Kävin Joyllan 8 viikon kurssin kukoistuksesta. Tunteiden osa-alue oli jotenkin tosi tärkeä mulle. Oon tosi tunteellinen ihminen ja kuitenkin kasvanut kulttuurissa, jossa sitä ei ole arvostettu.

Mulle oli osittain vierasta sellanen ajattelu, että tunteista on hyötyä. Oon kyllä ajatellut, että niitä pitäis kuunnella, ettei tuu seuraamuksia. Mulla tulee ihan saman tien maha kipeeksi kaikista vältellyistä tunteista: oikeestaan hyvä juttu, niin enpähän pysty hautaamaan niitä.

YLIVIRITTYNEISYYS VAANII OVEN TAKANA

Mutta niin. Että hyötyä tunteista? 

Kirjoitin negatiivisten tunteiden hyötyjä ihan ylös, esimerkiksi näin:

Viha auttaa taistelemaan ja keskittymään, sen voi purkaa liikuntaan.

Pelko voi olla aiheellista.

Pettymystä voi tavallaan hyödyntää siinä, että yrittää kovemmin seuraavalla kerralla, jos pettyi vaikka siitä, ettei osannut jotain. Tää on ehkä vaikein tunne hyödyntää.

Suru auttaa toipumaan.

Ja mulle tärkein: YLIVIRITTYNEISYYS. Tätä mietin ihan hirveästi. Erityisherkkänä(?) se vaanii koko ajan oven takana, enkä tykkää siitä YHTÄÄN, koska mun luonne ei halua tulla herkkyyden rajoittamaksi. En haluais kuunnella sitä. Se on ”vaan tiellä ja pilaa aina kaikki hauskat jutut”. Mutta ylivirittyneisyys kertoo, että nyt pitää vetää rajoja, levätä ja hankkiutua pois aistiärsykkeiden luota.

©Stina Palomäki

©Stina Palomäki

TUNTEET TARTTUVAT

Opettelen myös sitä, että tunteita saa ilmaista, mutta kannattaa opetella ilmaisemaan ja kanavoimaan ne niin, ettei vahingoita muita ihmisiä. Eli se, että ilmaisen niitä, ei automaattisesti tarkoita, että nyt olen paha, kun aiheutan muille pahaa mieltä.

Tähän liittyy myös se, että osaa kuunnella tunteitaan ja tajuaa, mistä ne johtuvat. Siinä mä oon ihan hyvä. Eli ettei pura tunteitaan syyttömiin, vaan osaa vaikka kotiin tullessaan sanoa toiselle, että nyt on paha olla, EIKÄ se johdu sinusta.

Mun pitää jotenkin oppia kunnioittamaan mun tunteita. Oon oppinut siihen, että (liioiteltuna) "ne on VAIN tunteita, taas ne tossa jotain vikisee, ei ne ymmärrä mitään. Rutto kun taas pitäis kuunnella niitäkin. Justhan eilen kuuntelin.” Kun olis syytä kunnioittaa niitä, purkaa ne fiksusti, ja tajuta ettei tarvi tuntea häpeää siitä, että on tunteellinen.

Oon aina aliarvioinut positiiviset tunteet. Oon pitänyt niitä jollain tapaa liikaa ikään kuin ”luksuksena”, tai ”viihteenä”, niin kuin ne olis vaan niitä kivoja, itsekkäitä fiiliksiä, jotka tuntuu kivalta kyllä, mutta ei niillä nyt mitään tee. Siksi oli tärkeää kuulla, että niistä on ihan oikeaa hyötyä. Ne auttavat oppimaan, kehittymään, olemaan luovempi, ihan fyysisesti terveempi ja epäitsekkäämpi!

Ja ne tarttuvat! Tähän listaan mun pitää palata. Tiesin tietty ennestään, että mukavista tunteista on hyötyä, mutta mun kannattaa vielä märehtiä sitä, että muistan arvostaa niitä.

©Stina Palomäki

©Stina Palomäki

HEI PANIIKKI, MIKSI SÄ HIIVISKELET MUN AIVOISSANI?

Vielä tunteiden hallinnasta: mä oon aina käyttäny hirveen fyysisiä ja selkeitä keinoja niiden käsittelyyn:

Hiiiiidaassss hengittäminen on ehkä tehokkain tapa rauhoittua ja saada aivot toimimaan.

Sitten kun aivot on taas päällä, ajattelen tunteita usein läpi vuoropuhelun muodossa:

”Okei, mulla on tosi levoton olo. Hei Paniikki, miksi sä hiiviskelet mun aivoissani?”

”Siksi, että täällä on ihan liikaa kauheita ääniä ja liikettä näkökentässä.”

”Ahaa. Mutta se on mun perheeni ja se on ihan turvallinen. Lapset vain leikkivät hippaa sisällä.”

”Aijaa? Hyvä kun kerroit. Olen jo kasvanut aika isoksi, mun on vaikea pienentyä nopeasti.”

”No auttaisko jos laittaisin korvatulpat? En mielelläni eristäytyisi nyt.”

”Luulen että se onnistuu, mutta kuuntele vähän mua, jos se ei riitäkään.”

”No mä teen niin ja kysyn sulta uudelleen kohta.”

©Stina Palomäki

©Stina Palomäki

Teksti ja piirrokset: Stina Palomäki, puuartesaani ja matematiikan opiskelija Jyväskylän yliopistosta

Comment

Kaisa Jaakkola odottaa innolla Joyllan positiivisen psykologian koulutusta

Comment

Kaisa Jaakkola odottaa innolla Joyllan positiivisen psykologian koulutusta

Hyvinvointialan yrittäjä ja tietokirjailija Kaisa Jaakkola on ollut jo vuosikausia kiinnostunut positiivisesta psykologiasta.

”Olen lukenut positiivisen psykologian aihepiireistä jo varmaan 15 vuoden ajan. Tosi monta kertaa olen etsinyt koulutuksia, jotka avaisivat laaja-alaisesti, mitä kaikkea positiivinen psykologia oikein on. On ollut todella vaikea löytää Suomesta sellaisia koulutuksia. Jossain vaiheessa jo luovutin ja lopetin etsimisen. Kunnes törmäsin Paulinaan ja Nettaan – ja Joyllaan”, Kaisa kertoo.

”Ihan mahtavaa päästä opiskelemaan inspiroivassa porukassa. Odotan suurella innolla alkavaa koulutusta.”

Kaisan innokkaan ja toiveikkaan odotuksen kohde on Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutus. Joyllan järjestämä, puoli vuotta kestävä, 20 opintopisteen koulutus alkaa syyskuussa.

70 000 KIRJAN KAISA

Ennen kuin paneudumme lähemmin Kaisan kiinnostukseen positiivista psykologiaa kohtaan, muutamat sanat tästä tuhansien tuntemasta, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin nimeen vannovasta luennoitsijasta ja valmentajasta.

Kaisaa voi hyvällä syyllä kutsua bestseller-tietokirjailijaksi; hänen kirjoittamiaan kirjoja on myyty lähes 70 000 kappaletta. Kuudes kirja ”Palaudu ja vahvistu” (Tammi) ilmestyy syyskuussa.

Sen lisäksi, että Kaisa on tietokirjailija ja hyvinvointialan yrittäjä (Optimal Performance), hän on myös RYT200-joogaopettaja ja mindfulness-ohjaaja CFM®, työhyvinvoinnin luennoitsija ja äiti. Muun muassa. Alkuperäiseltä koulutukseltaan hän on tietojohtamisen diplomi-insinööri.

Kaisa ja hänen tiiminsä ovat valmentaneet vuosien varrella yli 40 000 suomalaista kohti parempaa hyvinvointia. Samaan aikaan yrittäjyys on kasvanut yhden naisen putiikista yli kymmenen hengen tiimiksi ja 800 neliön valmennuskeskukseksi.

TUTKITTU TIETO KIINNOSTAA

Takaisin positiiviseen psykologiaan. Miksi tämän tarinan päähenkilö haluaa oppia lisää positiivisen psykologian taitoja ja tietoja?

”Olen huomannut käyttäväni jo nyt nykyisessä työssäni monia positiivisen psykologian työkaluja. En kuitenkaan välttämättä tiedä, mitä ja miksi. Minulla ei ole teoreettista viitekehystä siihen, mistä nämä asiat tulevat.”

”Positiivisen psykologian työkaluja on tavallaan vain jostain ilmestynyt valmennustyökalujeni joukkoon niiden kymmenen vuoden aikana, kun olen ollut hyvinvointialalla. Minua kiinnostaa kovasti tutkittu tieto siellä taustalla.”

”Positiivisen psykologian kokonaisuus kiehtoo. Siellä on sellaisia palasia, joihin olen perehtynyt hyvinkin paljon. Niitä ovat esimerkiksi flow-tila ja elinvoimaisuus, joka on oman ammatillisen osaamiseni suuri ydin. Mutta ne muut palaset eivät ole läheskään niin tuttuja”, Kaisa sanoo.

VAIKEUDET KUULUVAT ELÄMÄÄN

Koska elämä ei – yllätys, yllätys – ole pelkkää työtä, Kaisan kiinnostus positiivista psykologiaa kohtaan kumpuaa myös kotioloista.

”Olen pian viisi vuotta täyttävän pienen pojan äiti ja mieheni vaimo. Haluaisin oppia ymmärtämään tätä hyvän elämän tiedettä laaja-alaisemmin. Kun poikani minun rinnallani kasvaa ja kun mieheni ja minun hyvä elämä toivon mukaan jatkuu yhteisenä eteenkinpäin, niin minua kiinnostaa, mitä kaikkea voin hyödyntää näistä opeista omassa elämässäni.”

”Viime vuodet ovat olleet elämässäni monella tavalla hyvin vaikeita. Olen vaikeina hetkinä kokenut saavani tosi paljon apua esimerkiksi suomenkielisestä positiivisen psykologian kirjallisuudesta.”

”En missään nimessä koe, että kaiken pitäisi aina olla positiivista. Päinvastoin: olen oppinut juuri sitä, että joskus vaikeuksia tulee ja ne kuuluvat elämään. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu, uhriudunko vai alkaako siitä uusi kappale elämässä? Se on se, mikä merkitsee kaikkein eniten.”

Toivon oppivani positiivisen psykologian koulutuksessa taitoja ja ajatusmalleja, jotka ajan mittaan siirtyvät myös lapselleni”, Kaisa Jaakkola toteaa lopuksi.

Teksti: Juha Syrjä, Joyllan viestintätiimi
Kuvat: Elise Kulmala / Magnet Photography

Kaisa Jaakkola, positiivinen psykologia

Comment

KATSO ILMAINEN VIDEOLUENTO MERKITYKSEN TIETEESTÄ

Comment

KATSO ILMAINEN VIDEOLUENTO MERKITYKSEN TIETEESTÄ

10 hyvää syytä lisätä merkityksen kokemusta elämässä 

Mietitkö toisinaan, miten elämästä voi tehdä merkityksellisempää? Moni on havainnut elävänsä jo pitkään kuin jonkun toisen elämää tai ns. autopilotilla itse elämäänsä ohjaamatta. Harvoin tullaan miettineeksi, mikä on juuri minun elämäni merkitys ja mitä minä haluan elämässäni tehdä. Niinpä haastamme sinut miettimään, millaista merkityksellinen elämä on juuri sinun kohdallasi.

Tutkimukset viittaavat merkityksen kokemisen olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvointimme kannalta. Merkityksen tunne lisää muun muassa:

1. Iloa ja muita positiivisia tunteita
2. Korkeaa moraalia
3. Itsetuntoa
4. Rakkautta
5. Autonomiaa
6. Elinvoimaisuutta
7. Optimismia
8. Toivoa

9. Sosiaalisia taitoja
10. Elämäntyytyväisyyttä


Aika hyvät perusteet oman elämän merkityksellisyyden pohtimiselle ja lisäämiselle vai mitä?

Merkitys on yksi keskeinen positiivisen psykologian osa-alue. Se on yksi kuudesta teemasta kukoistuksen kehyksessämme, johon myös Positive Psychology Practitioner -koulutuksemme perustuu. Koulutuksen aineistossa on kaikkiaan noin 5-6 tuntia  videoluentoja per kuukausi ja teema. Tarjoamme nyt kuunneltavaksesi ja katseltavaksesi yhden 45 minuutin mittaisen luennon ilmaiseksi. Video vie sinut peremmälle merkityksen maailmaan.

Näyttökuva 2018-8-21 kello 13.41.30.png

Tervetuloa! Toivomme, että saat videosta iloa ja hyötyä.

Tilaa ilmainen videoluento täältä

Comment

Vieraskynä: Kokemukseni PPP-verkkokoulutuksesta

Comment

Vieraskynä: Kokemukseni PPP-verkkokoulutuksesta

Sain Joyllan positiivisen psykologian harjoittajan (Positive Psychology Practitioner) koulutuksen ilmaisen vapaapaikan. Olen ammatiltani psykologi ja freelance-toimittaja. Jaan tässä tekstissäni ajatuksia koulutuksesta, psykologiasta, positiivisesta psykologiasta sekä elämästäni näiden välillä.

Paulinan ja Netan onnittelupuhelu oli minulle suuri ilo ja riemu kevättalvella 2018. Se tuli täytenä yllätyksenä työharjoitteluni lounastauolla. Päätettyäni puhelun vastapäätä istuva lääkäri kommentoi: ”Sait varmaan hyviä uutisia.”

Aiempi kosketukseni positiiviseen psykologiaan oli tapahtunut lähinnä itsekseen lukemalla joitain alan teoksia ja artikkeleita. Psykologin koulutuksessa ei mainittu lainkaan tieteenalaa. Tai yhden kerran kyllä, kun vanhempi professori kritisoi sitä. Työharjoittelussa todella innostuin positiivisesta psykologiasta oman potilastyöni kautta. Uppouduin vahvuuksien, arvojen ja kukoistamisen maailmaan. Luin enemmän. Oli myös upeaa huomata, kuinka vaikkapa arvotyöskentely tuotti tuloksia ja antoi ihmisten elämään paljon.

Etsiskelin netistä ppp-koulutuksia, ja halusin oppia lisää. Löysin Joyllan esteettiset, miellyttävät ja pätevän oloiset sivut. Luin ilmaisen verkkomateriaalin ja liityin postituslistalle. Vapaapaikkahaun ilmaantuessa opiskelija tarttui tilaisuutensa, teki räppivideon ja… tässä ollaan.

Joten kyllä, entinen kollegani, sain todellakin hyviä uutisia.

KOULUTUKSEN RAKENNE
Pidin alusta asti siitä, että koulutus oli esitelty selkeästi ja teemoiteltu eri osa-alueisiin. Koulutus on rakennettu positiivisen psykologian pioneerin, Martin Seligmanin, mallille hyvästä elämästä (PERMA: positive emotions, engagement, relationships, meaning, accomplishments). Lisäksi kouluttajat ovat täydentäneet sitä lisäämällä malliin elinvoimaisuuden osa-alueen. Tästä pisteitä: tein oman harjoitteluni yleissairaalapsykiatrian poliklinikalla, mikä merkitsee psykosomatiikan sektoria. Kehon ja mielen yhteys on aina kiinnostanut minua. Tässä mielessä koulutus vastaa hyvin positiivisen psykologian toista aaltoa, jossa huomioidaan myös ”negatiivisten” tunteiden vaikutus ihmisen elämään. Jos vaikkapa ihmisellä on kroonisia kipuja, ei tämä millään voi olla aiheuttamatta toisinaan hankalia tunteita. Olisi loukkaavaa ja sitä pahamaineista ”pakkopositiivisuutta” kiertää näiden olemassaolo.

Kaikki osa-alueet ovat minusta superkiinnostavia, mutta nostaisin merkityksen osa-alueen suosikikseni. Olen pitkään ollut kiinnostunut eudaimoniasta, eli siitä, kuinka elää hyvää elämää. Myös vahvuuksien käsittely uppoutumisen osa-alueessa oli antoisaa. Pohjakoulutukseni vaikutuksesta saatan silloin tällöin pohtia läheisteni ja tapaamieni ihmisten temperamentti- ja persoonallisuuspiirteitä. PPP-koulutuksen myötä olen alkanut bongailla enemmän sitä, millaisia vahvuuksia huomaan toisissa ja itsessäni. Tämä on rikastanut valtavasti sitä, mitä näen ympärilläni. Jokaisessa meissä on upeaa taitavuutta, joka pääsee kukoistamaan sopivassa ympäristössä sopivilla toimilla.

PLUSSAT
Vaikka koulutus tapahtuu verkossa, ei se lainkaan vastaa aiempia kokemuksiani verkko-opiskelusta. Kouluttajat ovat tehneet siitä niin interaktiivisen kuin vain mahdollista. He ovat laatineet koulutuksen Claned-alustalle, josta löytyvät kaikki materiaalit, luennot ja uudet ilmoitukset. Siellä on keskustelukanava, jonne voi lisätä mitä tahansa kysymyksiä ja kommentteja (vaikkapa teknisiin ongelmiin liittyen). Vastaukset tulevat nopeasti.

Opiskelu on käytännössä sitä, että katsotaan luentoja, tehdään tehtäviä tehtäväkirjasta ja kirjoitetaan luentojen aikana kommentteja keskusteluun. Netta ja Paulina kannustavat reflektoimaan omia kokemuksia ja peilaamaan opittua omaan elämäänsä. Näitä ajatuksia saa vapaasti jakaa alustalla tai olla jakamatta. Psykologiselta kannalta olen totta kai ollut hyvin mielissäni kaikenlaisista pohdiskelutehtävistä. Aika paljon toistetaan tämäntapaisia kysymystä: Kuinka voisit lisätä tätä (onnellisuutta/myönteisyyttä/merkityksellisyyttä…) omaan elämääsi? Mikä olisi pienin asia, jonka voisit tänään tehdä tavoitteesi eteen? Kysymysten muodosta huomaa, että ne ovat hyvin ratkaisukeskeisiä ja toimintaan motivoivia, eli oikein hyviä tämän alan koulutukseen.

Koulutukseen kuului kaksi verkkotapaamista kuukaudessa. Niissä käsiteltiin opittuja asioita ja keskusteltiin yhdessä. Teimme pienryhmätehtäviä ja tutustuimme samalla toisiimme. Jännitin aluksi hieman verkkotapaamisia, mutta ihan turhaan. Ne olivat hyvin suunniteltuja ja strukturoituja, mutta tilaa oli myös vapaalle keskustelulle ja ideoiden heittelylle. Tunnelma oli siis rento ja avoin. Usein nauroimme yhdessä, ja se jos mikä on luottamuksen ja myönteisten tunteiden merkki. Verkkotapaamiseen liittyminen oli helppoa ja sujuvaa Zoom-palvelun kautta. Linkki löytyi sekä alustalta että sähköpostiviestistä.

Pidän siitä, että kouluttajat ovat päättäneet ottaa mukaan myös lopputyön. Se on kymmenen sivun mittainen työ, jossa esitellään kaksi tekemäänsä interventiota ja sen tulokset. On hienoa päästä kokeilemaan käytännössä positiivisen psykologian mittareita ja havainnoida niitä.

KEHITETTÄVÄT
Jokaisen oli tarkoitus lukea omalla ajallaan vähintään kaksi kirjaa positiivisen psykologian alalta. Tähän toivoisin jotain muutosta. Kun kirjaan ei liity mitään erityistä tehtävää tai tarkistettavaa, voi lukeminen jäädä helposti väliin muun elämän vuoksi. Ehdottaisin, että jokainen lukisi yhden kirjan ja esittelisi sen verkkotapaamisessa. Näin jokainen saisi hieman kuvaa kirjallisuudesta, eikä tarvitsisi itse lukea kaikkea. Mikäli tähän ei olisi resurssia, voisi tämän hoitaa myös koulutuskavereiden kanssa.

Claned on alustana parempi kuin opiskeluaikojeni Moodle, selvästi 2.0 versio. Jotain pientä kömpelyyttä tosin huomasin sen käytössä. Aina kaikki näppäin- ja hiirikomentoni eivät oikein toimineet. Tämä saattoi tosin johtua myös yhteensopimattomuudesta Macbookin kanssa. Suuria ongelmia ei kuitenkaan ollut.

LOPUKSI
Kaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen koulutuksen antiin ja sisältöön. Olen oppinut paljon uutta, syventänyt aikaisempaa tietämystäni ja saanut paljon eväitä henkilökohtaiseen elämääni. Myös läheiseni ovat kertoneet, että huomaavat minun opiskelleen positiivista psykologiaa, koska puhun enemmän esimerkiksi onnellisuudesta, elämäntyytyväisyydestä vahvuuksista ja myönteisistä tunteista. Koulutus antaa myös asiakastyöhön paljon käytännön välineitä.

Suosittelen koulutusta sosiaalialan ihmisille, opettajille, kasvattajille ja kaikille, jotka vain ovat aiheesta kiinnostuneita. Erityisesti suosittelen tätä psykologeille. Näen, että perinteinen psykologia ja positiivinen psykologia täydentävät toisiaan loistavasti. Molempia lähestymistapoja tarvitaan; kummatkin ovat yhtä tärkeitä. Emme pärjäisi maailmassa pelkällä perinteisellä psykologialla, emmekä pelkällä positiivisella psykologialla. Monitieteisyys on aina paras lähestymistapa. Yhdistämällä tilannekohtaisesti perinteistä psykologiaa ja positiivista psykologiaa voidaan auttaa ihmistä jopa henkeä pelastavalla tavalla, sekä ohjata tätä kohti kukoistusta ja merkityksellisempää elämää.

- Anne Haikola 

Anne Haikola, positiivinen psykologia

Anne Haikola on psykologi ja freelance-toimittaja. 

anne.haikola@hotmail.com

Comment

PPP-väen kukoistuskekkerit!

Comment

PPP-väen kukoistuskekkerit!

Hei sinä ihana Positive Psychology Practitioner tai tuleva sellainen,

Tervetuloa Joyllan historian ensimmäisiin Kukoistuskekkereihin! Kekkerit järjestetään lauantaina 22.9. kello 12 - 18 Helsingin Lauttasaaressa. 

Vihjeitä ohjelmasta
Kello 12 - 13 Maukasta kasvislounasta ja vapaata rupattelua
Kello 13 - 14 Päivän avausta ja toisiimme tutustumista
Kello 14 - 15 Yhdessä olemme enemmän
Kello 15 - 16 Kahvia, raakaa kakkua ja kepeää yhdessäoloa
Kello 16 - 17 Yhteisöllistä ohjattua ajatusten vaihtoa
Kello 17 - 18 Päivän päättelyä, paijausta ja kevyttä iltapalaa

Halukkaiden kanssa voimme jatkaa vapaamuotoista illanviettoa.

Kukoistuskekkerit on tarkoitettu kaikille Positive Psychology Practitioner -koulutuksen käyneille tai koulutuksessa oleville.

Päivän hinta on 68 euroa. Se sisältää ruokailun (lounas, kahvittelu ja kevyt iltapala). Ilmoitathan meille mahdollisista ruoka-aineallergioista.

Varaa paikkasi maanantaihin 10.9. mennessä täältä: http://www.joylla.com/palvelumme/kukoistuskekkerit.

Luomme yhdessä lämminhenkisen ja iloisen tapahtuman, jossa jokainen kokee olevansa turvassa ja saavansa kukoistaa omalla tavallaan. Lämpimästi tervetuloa sinä ihana ja ainutlaatuinen yhteisömme tärkeä jäsen. ❤️

Comment

OLETKO SOMETTAJA, JOKA JANOAA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN OSAAMISTA?

Comment

OLETKO SOMETTAJA, JOKA JANOAA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN OSAAMISTA?

Etsimme yhteistyökumppaneita, jotka ovat konkareita somessa ja haluavat positiivisen psykologian asiantuntijoiksi. Tarjoamme mahdollisuutta opiskella mahtavassa porukassa positiivisen psykologian tiedettä huippupalautteen saaneessa Positive Psychology Practitoner -verkkokoulutuksessa (myyntihinta 2500 euroa).

Mikäli sinulla on intoa ja aikaa osallistua puoli vuotta kestävään 20 opintopisteen suomen kielellä toteutettavaan koulutukseemme, laita meille viestiä. Kirjoita tai lähetä video ja kerro, miksi meidän kannattaisi tehdä yhteistyötä kanssasi ja ajatuksia siitä, minkälaista yhteistyö voisi olla. Saat meistä ja koulutuksesta lisätietoja osoitteesta www.joylla.com/ppp.

Lähetä yhteistyötarjouksesi 22.8. mennessä osoitteeseen info@joylla.com. Tervetuloa levittämään kanssamme tätä hyvän elämän tieteen ilosanomaa! Viestiä saa ilomielin jakaa!

Comment

Vapaapaikka on jaettu!

1 Comment

Vapaapaikka on jaettu!

Upeiden hakijoiden joukosta vapaapaikan syyskuussa alkavaan puoli vuotta kestävään 20 opintopisteen Positive Psychology Practitioner -verkkokoulutukseen saivat Johanna Matikka ja Erika Rautiainen. Onnittelut!

Päädyimme jakamaan yhden sijasta kaksi vapaapaikkaa tähän huippuhyvää palautetta saaneeseen Suomen laajimpaan positiivisen psykologian tiedettä tarjoavaan koulutukseen. Valinta oli todella vaikea, sillä saimme noin sata videota upeilta hakijoilta! Kiitos teille kaikille!

johanna matikka.jpeg

Johanna Matikka (YTM) toimii perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntijana, kouluttajana ja kehittäjänä Ensi- ja turvakotien liitossa. Hän on työskennellyt lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun, lähisuhdeväkivallan ja hyvinvointia uhkaavien kysymysten parissa 10 vuotta. Vapaalla Johanna ohjaa traumainformoitua joogaa ja TRE® harjoitusta sekä organisoi naistenpiirejä. Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta Johanna uskoo saavansa uutta sisältöä, inspiraatiota ja osaamista niin työhönsä, kuin muuhun elämäänsä puolisona, äitinä ja ystävänä.

erika rautiainen.jpeg

Erika Rautiainen on kilpa-aerobiccari, jonka päätähtäimet ovat vuoden 2019 SM-kilpailut keväällä ja EM-kilpailut syksyllä. Hänellä on urheilu-uraa takana jo 20 vuotta, mutta rakkaus voimisteluun on edelleen vahva. Erika aikoo jatkaa kilpailua niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja samalla tehdä "oikeita" töitä sekä opiskella. Positive Psychology Practitioner -koulutuksen antia Erika haluaa käyttää kehittyäkseen nuorten urheilijoiden yksilöllisiä vahvuuksia korostavaksi henkiseksi valmentajaksi.

Huikeista tarinoista ja tavoitteista haltioituneina päädyimme lisäksi antamaan muutaman vapaapaikan myös Joyllan suositulle Kohti kukoistavaa elämää -verkkokurssille. Tämä kahdeksan viikkoa kestävä kurssi käsittelee samoja kukoistuksen teemoja kuin Positive Psychology Practitioner -ohjelma. Kurssi toimii oman kukoistuksen edistämisen lisäksi hyvänä johdantona positiivisen psykologian tieteeseen.

Kaikille vapaapaikan saaneille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Jos haluat mukaan koulutukseen, voit ilmoittautua Tampereen ja Helsingin seudun kesäyliopistojen kautta. Järjestämme seuraavan Positive Psychology Practitioner -koulutusta esittelevän infowebinaarin tämän viikon torstaina 9.8. kello 18-19. Toivotamme kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tähän maksuttomaan verkkotapahtumaan. Voit ilmoittautua mukaan täällä. Ei hätää, jos et pysty osallistumaan webinaariin torstaina. Mikäli olet ilmoittautunut, lähetämme sinulle tallenteen, jonka voit kuunnella jälkikäteen.

Nämä PPP-koulutukset ovat houkutelleet mukaan aivan mielettömän ihania ihmisiä. Emme malta odottaa syksyn koulutusten alkamista. Olemme valtavan etuoikeutettuja ja kiitollisia siitä, että saamme tehdä työtä, joka kerää yhteen tällaista huippujengiä!

Ilolla,
Paulina ja Netta

1 Comment

Haluatko kouluttautua positiivisen psykologian asiantuntijaksi?

Comment

Haluatko kouluttautua positiivisen psykologian asiantuntijaksi?

Haluatko hyödyntää tutkittua tietoa oman tai asiakkaidesi hyvinvoinnin edistämiseen? Ovatko uudet työkalut tarpeen?

Seuraava mahtavan palautteen saanut suomenkielinen Positive Psychology Practitioner -koulutus (20 op) alkaa ensi viikolla Helsingin kesäyliopistossa. Muutama paikka on vielä vapaana. Tässä puoli vuotta kestävässä koulutuksessa saat teoriaopintojen ohessa testata ja tutustua positiivisen psykologian käytännönläheisiin työkaluihin ja menetelmiin ensin itse. Mikä olisikaan parempi reitti viedä niitä omaan työhösi?

Tavoitteemme ei ole vain varustaa sinut vaikuttavilla hyvän elämän tieteen tiedoilla ja taidoilla. Haluamme tarjota sinulle elämyksen. Meille on tärkeää, että koet opinnot iloa ja energiaa tuottavina.

Voit tutustua koulutukseen täältä, sieltä löydät myös asiakkaidemme palautteita. Jos haluat keskustella kanssamme, ota mieluusti yhteyttä. Löydät yhteystietomme täältä.

Tässä vielä kahden asiakkaamme kokemus koulutuksesta, verkossa toteutetusta versiosta:

Koulutus on ylittänyt odotukseni. Se energisoi! Saan pienten lasten kotiäidin arkeeni pohdintaa, ja olen nähnyt ajattelussani muutosta. Koulutuksen vaikuttavuus on tullut selväksi ja se on minulle tärkeää myös työelämässä. Ihmettelen kouluttajien vahvaa ammattitaitoa, miten hyvin ovat asiassa sisällä. Heitä on mukava kuunnella. Omakohtaiset tarinat teorian ohessa tekevät sen, että asioita on helppo omaksua ja ymmärtää. Verkkotapaamiset muiden koulutuksessa olevien kanssa ovat minulle tärkeitä. Koulutus on keskihintainen ja koska olen tyytyväinen, en pidä sitä kalliina. Maksan mielelläni laadusta.
— Mari Granholm, kotiäiti, sosionomi, kuntoutusohjaaja, alkava yrittäjä
Mari Granholm, positiivinen psykologia
Olen todella tyytyväinen päätökseeni lähteä Positive Psychology Practitioner -koulutukseen. Halusin syventää tietämystäni positiivisen psykologian alueelta ja olenkin saanut koulutuksesta käyttööni uusia työkaluja, joita olen hyödyntänyt business coach -valmennuksissa sekä päivätyössäni rahoitusalalla toimivana esimiehenä. Koulutuksen materiaali on vaihtelevaa ja antaa mahdollisuudet paneutua omien aikataulujen ja resurssien mukaisesti todella syvällekin tieteelliseen pohjaan. Tieteellinen pohja tuo koulutukseen ja sen hyödynnettävyyteen lisää luotettavuutta ja uskottavuutta. Olen kokenut koulutukseen liittyvät harjoituskirjat aihealueita avaaviksi, ja niiden avulla on ollut oivalluttavaa työstää omia ajatusmalleja. Kouluttajat Netta ja Paulina ovat valoisia ja energisiä. He todella laittavat itsensä likoon kertomalla myös omia tarinoitaan. Mietin alkuun, miten koulutus toimii verkossa, mutta aihe on itselle niin tärkeä, että oikein hyvin on kaikki sujunut. Koulutuksessa on huomioitu kiitettävästi myös opiskelijoiden toiveita ja palautteita. Etäopinnot vaativat opiskelijalta omatoimisuutta sekä oman ajankäytön suunnittelua, mutta investointi omaan itseensä kannattaa aina.
— Mari Sarajärvi, oikeustieteiden maisteri, lifecoach ja business coach -valmentaja, www.coachinglab.fi
Mari Sarajärvi, positiivinen psykologia

Comment