Huomaatko itsessäsi halun jatkaa tai palata positiivisen psykologian pariin?

Olet ehkä huomannut, että vaikka sinulla on paljon tietoa, arki ei aina tue pysähtymistä ja positiivisen psykologian teemojen juurruttamista.

Kukoistus on sinulle edelleen tärkeää, mutta sen harjoittaminen jää helposti muun jalkoihin.

Kaipaisitko sinäkin tilaa pysähtyä, harjoitella ja jatkaa kukoistuksen tieteen parissa?

Moni teistä Joyllan alumneista on kertonut kaipaavansa mahdollisuutta jatkaa opiskelua ja yhteisöllisyyttä myös opintojen jälkeen.

Olette kuvanneet halua palata inspiroivien teemojen äärelle, pysähtyä samanhenkisten ihmisten kanssa ja osallistua yhteisiin mielen kuntosali -treeneihin.

Usein kyse ei ole siitä, etteikö osaamista olisi. Päinvastoin. Sinulla on jo tietoa, ymmärrystä ja työkaluja.

Ja silti arki vie helposti mukanaan. Työ, vastuu ja elämä täyttävät tilan, ja ne oivallukset, jotka kerran tuntuivat tärkeiltä, eivät aina ehdi näkyä konkreettisesti arjessa.

Tai vaikka opit näkyisivätkin omassa elämässäsi, saatat kaivata tapaa tukea myös muita kukoistamaan.

Juuri tähän tarpeeseen tämä yhteisö syntyi. Suoraan teidän toiveistanne ja ideoistanne.

Ajatuksesta, että positiivinen psykologia ei ole jotain, jonka kerran oppii ja “tietää”, vaan jotain, jota on hyvä elää, harjoitella ja palauttaa mieleen yhdessä.

Säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. Ilman suorittamista. Yhteisössä, jossa innokkuus ja uteliaisuus ovat sallittuja.


Mitä yhteisön jäsenyys sisältää?

Yhteisön jäsenenä saat:

🔁 Kuukausittain vaihtuvat teemat ja materiaalit
Lempeä kutsu tietyn teeman äärelle pysähtymiseen ja sen harjoittamiseen.
→ valitut luentotallenteet tukemaan teemaa

🧠 Mielen kuntosali -työpajat
6 kertaa vuodessa
→ yksi teema ja työkalu kerrallaan

Kukoistuskahvit – joka kuukausi
Rentoja ja turvallisia kohtaamisen hetkiä kuukausittaisen teeman äärellä
→ pysähtymistä, kuulumisia ja yhteistä ajatusten vaihtoa

💬 Yhteinen keskustelukanava
Tila jakaa ajatuksia, kysyä tai vain seurata silloin, kun se tuntuu hyvältä

Pilottivuoden aikana kehittyvä kokonaisuus
Kuuntelemme osallistujien toiveita ja muotoilemme tätä yhteisöä yhdessä sen mukaan, mikä oikeasti tukee kukoistusta arjessa.


Pilottivuoden hinta

Pilottivuoden hinta on tällä hetkellä 399 € (norm. 599 €).

Tämä hinta on voimassa 31.12.2025 asti, säästä 200 €!

Jäsenyys on 12 kuukauden kokonaisuus riippumatta valitsemastasi maksutavasta.


💛 Jos tämä tuntuu sinulle oikealta, olet lämpimästi tervetullut mukaan. Ilmoittautuminen on avoinna kaikille Joyllan alumneille. 💛

Samalla tavalla kuin keho tarvitsee liikettä pysyäkseen vahvana, myös mieli tarvitsee säännöllistä huomiota, harjoittelua ja yhteyttä.

Tämä yhteisö on olemassa juuri sitä varten, tukemassa sitä, mikä sinussa jo on vahvaa.

Kun saa jakaa ajatuksia, pysähtyä yhdessä ja palata tärkeiden teemojen äärelle,
kukoistus ei jää yksittäiseksi oivallukseksi, vaan siitä tulee osa arkea.

Ehkä tämä on juuri se tuki, jota kaipaat jaksaaksesi ja ennaltaehkäistäksesi tulevia haasteita. Puhumattakaan ammatillisesta kehityksestä ja osaamisen syventämisestä.

Jos sinulle herää kysymyksiä missä tahansa vaiheessa, voit olla meihin yhteydessä.


Valitse alta, haluatko maksaa laskulla vai suoramaksuna.
Voit maksaa koko summan heti tai hyödyntää joustavat erämaksut.

💛 Suoramaksu (automaattinen veloitus)
Voit maksaa koulutuksen kätevästi suoramaksuna. Valitse alta haluamasi vuosi- tai kuukausimaksu.

💛 Laskulla
Saat laskun sähköpostiisi ja voit maksaa sen normaalisti omassa pankissasi.

 
👉 Täytä lomake ja tilaa lasku

💼 Jos maksajana on yritys, hintaan lisätään arvonlisävero 25,5 %. Laskutustiedot voi lähettää osoitteeseen info@joylla.com.

🌱 Mikäli et löytänyt sopivaa maksusuunnitelmaa itsellesi, olethan yhteydessä niin voimme yhdessä tehdä sellaisen sinulle. Tärkeintä on, että mukaan lähteminen tuntuu sinulle mahdolliselta ja oikealta.


Kysyttävää?

Ota yhteyttä: info@joylla.com

TYYTYVÄISYYSTAKUU - 14 vrk - 100% rahat takaisin takuu
Voit kokeilla yhteisöä täysin riskittä kahden viikon ajan. Jos huomaat, ettei tämä ole sinulle oikea hetki, saat rahasi takaisin täysimääräisesti. Tyytyväisyystakuun jälkeen jäsenyys jatkuu sovitusti pilottivuoden loppuun asti (31.12.2026). Peruminen tulee tehdä sähköpostitse 14.1.2026 mennessä osoitteeseen info@joylla.com.

💡 Epäröitkö vielä? Ota meihin yhteyttä – autamme mielellämme löytämään oikean ratkaisun.