Johtajana toimiva Maria Länsiö on käynyt useita johtajuutta tukevia koulutuksia, mutta vasta Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutus sai aikaan pysyviä muutoksia, ja henkilöstön työhyvinvointi parantui todistetusti.

Yksitoista vuotta sitten Maria Länsiö vaihtoi virkamiehen tehtävän Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtajaksi. Vastassa oli isoja ongelmia henkilöstön työhyvinvoinnissa.

− En saanut yhtään kiinni, mistä oli kyse. Oli paljon puhumattomuutta, mielensäpahoittamista ja poissaoloja. Ongelmat olivat isoja ja henkilöstötilanteet haastavia. Virkamiestaustallani ehdotin lisää työnohjausta, teimme uusia sääntöjä ja palkkasimme konsultteja. Tilanne ei parantunut.

Minun oli johtajana aika istua alas ja pohtia, miten voisin itse tehdä asioita uudella tavalla.

− Se on varmasti kaikkien johtajien perisynti, ettei voida myöntää omaa tietämättömyyttä tai osaamattomuutta. Oli pakko katsoa peiliin, mitä minä voisin tehdä toisin. Sosiaali- ja terveyssektorilla työskentelevillä on valtava tarve puhua tunteista. Se oli minulle vierasta.

Maria opiskeli työnohjaajaksi ja sen päälle ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Sitten hän löysi itsensä Joyllan Positive Psychology Practitioner™ -koulutuksesta.

− Olen käynyt monta johtajuutta tukevaa koulutusta, mutta vasta Joyllan taidokkaasti rakennettu koulutus todella kehitti minua johtajana ja muutti radikaalisti ajattelu- ja toimintatapojani. Koulutuksesta erityisen tekee se, ettei vastauksia anneta valmiiksi. Omaa johtajuutta joutuu todella pohtimaan ja rakentamaan uudelleen. Siksi uskon minussa tapahtuneen johtajuuden muutoksen olevan pysyvää.

ARVOSTUSTA JA KIITOSTA JOKAISELLE

Työyhteisön haastava tilanne sai pian johtajalta uuden otteen: kiitollisuutta alettiin viljellä arkisissa tilanteissa ja Maria alkoi käyttää opinnoista tuttuja aktiivisen kuuntelijan toimintatapoja.

− Minulla oli aiemmin harhaluulo siitä, että olisin hyvä ja läsnä oleva kuuntelija alaisilleni. Huomasin, että helposti mietin jo samalla tilanteiden ratkaisua ja seuraavaa askelta. Nyt yritän olla paremmin läsnä ja kannustava. Haluan myös henkilöstöni tuntevan arvostusta, jota jokainen työyhteisön jäsen voi toimillaan edesauttaa.

Myös johtoryhmä ja hallinto saivat osakseen uusia toimintatapoja, kun Maria teetti kaikille VIA-luonteenvahvuustestin, ja strategian päivityksessä opinnoista otettiin omaksi osuudeksi työn merkityksellisyys.

− Yhdistysmaailmassa puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä ja siitä, mitä työ todella on. Mutta mitä se todella tarkoittaa?

– Koulutuksessa korostettiin, että merkitystä voi löytää mistä tahansa työstä. Puhuimme tästä johtoryhmässä, kuinka useat sähköpostit päivässä jäävät vastaamatta, kun aika on rajallinen ja ”tärkeämpää” työtä on niin paljon. Mutta jollekin taas on tärkeää saada vastaus siihen yhteen sähköpostiin, joten sekin työ on merkityksellistä ja tehtävä. Viestin lähettäjää tulee arvostaa.

KOULUTUKSESTA VANKKA TUKIJALKA JOHTAJUUDELLE

Palaute työyhteisössä on ollut kannustavaa ja ilmapiiri on muuttunut vuosien työn jälkeen. Tämä näkyi myös vuosittaisessa ”Yksilötutka”-palautekyselyssä. Siinä työntekijät arvioivat työviihtyvyyteen, -tyytyväisyyteen ja -hyvinvointiin liittyviä seikkoja työssään kiitettävin arvosanoin.

− Tulokset eivät syntyneet käskyttämällä vaan arvostamalla ja kuuntelemalla. Matka ei ollut kevyt eikä helppo. Kun virkamiespääni sanoi, että kiristetään ruuveja ja lisätään sääntöjä, mitään ei tapahtunut. Aloitin muutosprosessin ja lähdin tutkimusmatkalle itseeni. Se kannatti, vaikka olikin hyvin vierasta tällaiselle entiselle asiakeskeiselle virkamiehelle, Maria hymyilee ja jatkaa:

− Muut koulutukset olivat kuin seiniä, maalia ja tapettia, mutta Joyllan koulutus sitoi kaiken yhteen ja rakensi vankan tukijalan osaamiselleni. Nyt kun peruspilari on vahva, pystyn vastaanottamaan uusia johtamisteorioita ja tutkimuksia, joita tulee jatkuvasti lisää. Tämä muutos minussa oli pysyvä.

Maria Länsiön mukaan johtajalla on valtavasti mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten töissä voidaan. Poppakonsteja ei ole, vaan hyvinvoinnin edistämiseksi tulee toimia tietoisesti siihen pyrkivällä tavalla. Kuvassa Maria on poikansa kanssa Tokiossa juuri ennen koronaa.

LÄSNÄ OLEVA JOHTAJA KAIKEN KESKIÖSSÄ

Joyllan koulutus oli Marialle työnantajan kustantama. Hän kertoo ajallisen ja rahallisen satsauksen varmasti vähintäänkin kannattaneen, kun vihdoin viime vuoden tulokset henkilöstön työhyvinvoinnista olivat vertaansa vailla. Joyllan PPP-koulutus tarjosi Marian mukaan hätkähdyttävän paljon tutkimustietoa, teoriaa ja menetelmiä niin oman johtajuuden kuin työyhteisön kehittämiseksi.

− Kaikki saamani tutkimustieto ja teoria ovat valtava tuki niissä hetkissä, kun on jotain epäselvyyttä tai haastava tilanne. Tiedolla voi perustella ja tuoda selkärangan keskusteluun. Esimerkiksi tunteista puhumisen ja tunnejohtamisen taustalla on teoria, joka on hyödyllinen lisäelementti johtajalle.

Johtajat ovat velvollisia tekemään vaikeitakin päätöksiä, ottamaan asioita puheeksi ja kantamaan vastuuta. Maria sai PPP-koulutuksesta myös selkeyttä rooliinsa.

− Konkreettisin saamani johtamisen oppi on varmasti se, miten voin olla läsnä joka hetkessä. Nyt pysähdyn ennen joka kokousta hetkeksi, mietin omaa tunnelataustani, mitä minulta odotetaan ja mitä minä heille annan. En ole johtajana tunteiden vietävissä, mutta minun tulee kuunnella niitä. Koulutus auttoi ymmärtämään, milloin tunteita kannattaa ottaa puheeksi ja milloin on syytä johtajan roolissa tehdä päätös. Valtavia oivalluksia!

Maria Länsiö tietää, että johtajalla on valtavasti mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten töissä voidaan. Poppakonsteja ei ole, vaan hyvinvoinnin edistämiseksi tulee toimia tietoisesti siihen pyrkivällä tavalla.

− Ihmisiä tulee tehdä näkyväksi ja kannatella. Jos haluaa, että muutokset ja päätökset kantavat, henkilöstö pitää saada ymmärtämään syyt päätöksen taustalla.

Joyllan PPP-koulutusta Maria suosittelee erityisesti johtajakoulutuksena.

Koulutus on todella laadukas. Sen lähteet ja luotettavuus ovat erinomaisia. Pidin erityisesti hyvin rakennetusta verkkopohjaisesta toteutustavasta, joka oli helppo yhdistää töiden lomaan. Materiaalit ovat selkeitä ja työkirjoissa on paljon hyödynnettäviä harjoituksia niin itselle kuin työyhteisölle. Jokaisen johtajan kannattaisi käydä tämä matka itseensä!

Maria Länsiö

Valmistui Positive Psychology Practitioner™ -koulutuksesta positiivisen psykologian asiantuntijaksi vuoden 2022 lopulla.

Koulutus: hallintotieteiden maisteri

Työtehtävät: Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja

Perhe: 15-vuotias poika ja 7-vuotias koira (cockerspanieli)

Harrastukset: lukeminen, ulkoilu, pyöräily ja erilaiset kulttuuririennot

Ydinvahvuudet: luovuus, ystävällisyys, huumori, johtajuus ja reiluus

Teksti: Sarianna Turula

Lue lisää Positive Psychology Practitioner -koulutuksestamme täältä.

Joyllan uutiskirjeen voit tilata tästä.

Comment