Vahvuuksilla johtaminen muutoksessa – mitä opin Joyllan koulutuksessa

Muutos on organisaatioissa jatkuvaa, mutta ihmiset eivät muutu samalla logiikalla kuin prosessit. He eivät taivu projektisuunnitelman kaavioihin. Ihmiset muuttuvat sitä kautta, mitä he kokevat: merkityksellisyyden, luottamuksen, turvallisuuden ja sen, että he tulevat kuulluiksi. Tämä on ajatus, joka on kulkenut mukanani koko urani ajan, ja joka sai uuden ulottuvuuden Joyllan Character Strengths Specialist™ -koulutuksessa.

Olen johtanut ja kehittänyt talous- ja HR-palveluita useissa kompleksisissa ympäristöissä: fuusioissa, konsernitoimintojen rakentamisessa, palvelukeskusten perustamisessa ja valtakunnallisissa toimintamallimuutoksissa. Näissä tilanteissa yhden asian olen nähnyt toistuvan: prosessit ovat tärkeitä, mutta ihmiset ratkaisevat lopputuloksen. Juuri siksi vahvuusperustainen ajattelu on niin käyttökelpoinen, ja miksi toivon, että sen ymmärtäisi yhä useampi muutoksia läpivievä johtaja.

Vahvuudet eivät ole “pehmeää” johtamista – vaan selkeyttä kaaoksen keskellä

Joyllan koulutus auttoi minua näkemään vahvuudet uudella tavalla. Ne eivät ole adjektiivilista CV:n lopussa, vaan tapa ymmärtää, miten ihmiset toimivat muutoksessa ja miksi he reagoivat niin kuin reagoivat.

Vahvuuksien yli- ja alikäyttö tuntui minulle erityisen merkitykselliseltä nostolta koulutuksessa. On hyvä olla toiveikas, kunhan toiveikkuus ei muutu ylioptimismiksi. Ja on loistavaa, jos kykenet vaihtamaan näkökulmaa ja arvioimaan asioita monelta kantilta, kunhan et jää analysointiluuppiin vaan muistat myös panna töpinäksi. Hoksasin kuinka kontekstisidonnaisia vahvuudet ovatkaan, ja että sen “annoskoko” ratkaisee, tuoko se arkeen selkeyttä vai sumua. 

Samalla oivalsin, miten tärkeää on tehdä vahvuudet näkyväksi tiimeissä. Muutoksessa ihmiset tarvitsevat turvaa, ennustettavuutta ja ymmärrystä siitä, miten muut toimivat. Kun vahvuuksia sanoitetaan ääneen, tiimit alkavat nähdä toisensa uudella tavalla: ei rooleina, vaan ihmisinä, joilla on erilaisia tapoja käsitellä epävarmuutta ja ratkaista ongelmia.

Vahvuudet auttavat näkemään, mitä täytyy vahvistaa – ei vain mitä täytyy korjata

Moni muutosprojektien ongelma syntyy siitä, että johtaminen keskittyy liian nopeasti puutteiden analysointiin. Joyllan koulutus siirsi katseeni sinne, missä on potentiaalia. Kun tiimi tunnistaa yhteiset vahvuutensa ja ymmärtää toistensa tavat toimia, sekä yhteistyö että ongelmanratkaisu sujuvat huomattavasti paremmin.

Tämä ajattelutapa on muuttanut minua johtajana: en kysy enää pelkästään “missä on haaste?”, vaan “mihin me voimme nojata?”. Tämä on erityisen hyödyllinen näkökulma tilanteissa, joissa muutos etenee vaiheittain tai epävarmuus on jatkuvaa ja pitkäaikaista.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä tulevissa muutoshankkeissa?

Näen vahvuusperustaisen lähestymistavan keskeisenä välineenä kaikille, jotka työskentelevät esim. fuusioiden, konsernitoimintojen, palvelukeskusten tai muiden kompleksisten muutosten parissa. Vahvuudet auttavat tulkitsemaan ihmisten reagointia, rakentamaan yhteistyötä sidosryhmien välillä, vähentämään kitkaa ja väärinymmärryksiä sekä johtamaan tiimejä tavalla, joka lisää sitoutumista pakon sijaan. Muutoksen keskellä vahvuudet auttavat löytämään myös ne ihmiset ja toimintatavat, joiden varaan kannattaa rakentaa. Tämä ei todellakaan ole mitään pehmeää HR-pullaa, vaan muutosjohtajan työn kovinta ydintä.

Koulutuksen edetessä huomasin nopeasti, kuinka suuri merkitys vahvuusnäkökulmalla on erityisesti muutostilanteissa. Kun ihmiset kokevat, että heidät kohdataan arvostavasti, vastarinta pienenee ja sitoutuminen kasvaa. Organisaatioissa, joissa epävarmuus tai muutosväsymys on korkealla, tällä on suora vaikutus yhteistyön laatuun.

Miksi kirjoitan tästä nyt?

Koska uskon, että muutosjohtaminen tarvitsee vähemmän kuluneita fraaseja ja enemmän inhimillistä, tutkittua ja käytännöllistä ymmärrystä siitä, miten ihmiset toimivat. Joyllan koulutus antoi minulle tähän uuden työkalupakin, joka terävöittää ajattelua ja tekee vuorovaikutuksesta vaikuttavampaa juuri silloin, kun epävarmuus on suurimmillaan.

Koulutuksen myötä näen entistä selvemmin, että vahvuuksien näkyväksi tekeminen ei ole ”pehmeää puhetta”, vaan konkreettinen keino rakentaa luottamusta, vähentää kitkaa ja auttaa tiimejä liikkumaan samaan suuntaan myös vaikeuden keskellä.

Kun vahvuudet tehdään näkyviksi, muutos ei ole enää pelkkä organisaation tapa uudistua, vaan ihmisten yhteinen liike eteenpäin. 

Vahvuusterveisin,
Katja Vikki 
Manager, Financial Control
Nokian Renkaat

Comment